tiistai 4. helmikuuta 2020

Randomsuosikit - nyt!

Esittelen kolme randomsuosikkiani viime ajoilta:

Haribo Tropifrutti - hedelmänmakuinen viinikumi (75 g)



Vaikka elämäni on ollut vuosikymmenien mittainen painokamppailu, olen näin vanhemmalla iällä sisäistänyt sen, että on aivan turha yrittää kieltää itseltään kokonaan herkuttelua ja karkittelua. Itselleni pienet makeat herkut ovat tarpeen, enkä enää kanna huonoa omaatuntoa, vaikka söisinkin silloin tällöin enemmän tai vähemmän namuja ja muita herkkuja. Saksalaisella Haribolla on ilahduttavasti myös pieniä karkkipusseja, mikä on tervetullut vastapaino aina vain jätimpään suuntaan menevälle pussikokotrendille. Haribon 75 gramman vetoinen Tropifrutti pussi sisältää hedelmänmakuisia viinikumikarkkeja. En yleensä erityisemmin perusta viinikumikarkeista, koska ne tuppaavat olemaan melko mauttomia iloisesta värisortimentista huolimatta, sekä purkkamaisen suutuntuman takia (viinikumin vätkyttäminen ottaa leukapieliin ikävästi), mutta Tropifrutti-karkit ovat koostumukseltaan melko kivoja, koska niissä on hienoisen aavistuksen kovempi päällyskerros kuin normaalisti viinikumeissa. Karkkien pieni koko on muutenkin miellyttävä ja ne maistuvat paremmilta, enemmän karkeilta kuin kumilta. Kaloreita 100 grammassa on 349, ja 75 grammassa siis noin 260 hujakoilla. Mitään terveysvaikutuksia viinikumeilla ei varmasti ole, mutta vievät sopivasti makeannälkää loitommalle ja ainakin minua piristävät kummasti. ”Haribo macht Kinder froh und Erwachsene ebenso”.

Maybelline Instant Anti-age Eraser Concealer ( 6,8 ml ), sävy 8 Buff




Maybellinen Eraser -peiteaine on ollut markkinoilla ties kuinka kauan, mutta en ole sattunut sitä aiemmin kokeilemaan. Siihen on syynä lähinnä peiteaineen annostelusysteemi, jota en pidä erityisen houkuttelevana, koska tuollainen peiteaineessa muhinut superloonipötkylä ei vedä puoleensa. Moni tubettaja ja bloggaaja on peiteainetta vuosien varrella ylistänyt, joten varmasti asiassa täytyy olla jotain perää. Voitin aikoinaan oman kappaleeni blogiarvonnassa, mitä kautta sitten pääsin peiteainetta itsekin kokeilemaan. Peiteaineessa on anti-age -ominaisuuksia ainakin nimen perusteella, niinpä sitä käytetään silmänalusille häivyttämään tummutta ja juonteita. Oma sävyni, Buff, on skaalan tummimmasta päästä, mutta silti ei yhtään liian tumma meikäläisen pigmentille, vaikka toisin luulin. Yleensä käytän melko vaaleita sävyjä silmäalusilla, mutta Eraser -peiteaineen myötä olen tullut toisiin ajatuksiin. Maybellinen Eraser -peiteaine on todella hyvä, jopa erinomainen. Se levittyy vaivattomasti aplikaatorin melko korkeasta ällötysasteesta huolimatta, peiteaine pysyy hyvin paikoillaan ja peittävyys on erinomainen.

Vesipullo - Suuri ihme (8 dl)




Paljon hikijumppaa harrastavana hyvä vesipullo on minulle tärkeä. Pitkään käytin ihan tavallisia puolen litran vissypulloja vesipullona. Sain työkaveriltani vesipullon, jossa on mielestäni aivan loistava korkkisysteemi, jollaista en ole muissa pulloissa nähnyt. Siinä on eräänlainen tuplalukitus, jolloin korkki ei kovin helposti avaudu omia aikojaan esim. jumppakassissa ja pullon suuosa on sopivan kokoinen veden hörpäämiseen. En itse erityisemmin välitä pillimäisestä suuosasta, jollaisia on monissa vesipulloissa. Lisäksi 8 dl on sopivan suuri koko vesipullolle; pötkii arvatenkin pidemmälle. Nimi Suuri ihme -viittaa Suomen ev.-lut. kirkon samannimiseen rippikoulusuunnitelmaan. 





Onko sinulla tullut vastaan kivoja random-suosikkeja?

12 kommenttia:

  1. Tuo peiteaine ont osi hyvä, mulla on sävy Brightening ja se on ihan tälläiselle juonteiselle, kuivakalle sy-iholle :) ostan kyllä toistekin vaikka se pää vähän ällö onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä peiteaine, ja aion itsekin ostaa joskus uudestaan! Mitäs pienistä ällötyksistä, heh;)

      Poista
  2. Haribo sisältää liivatetta joka on eläinperäistä....

    VastaaPoista
  3. Noi namit on kyllä niin hyviä ja tykkään myös pikkuisesta koosta, kaiken ei tarvii aina olla supermegamaksia:D Vesipullo on myös hyvän kokoinen, puolen litran puteli kuluu aina nopsaan ainakin jos käyt hikijumpassa. Mullakin kun tunnin salitreenissä menee tuo puolikas helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyn pikkupussin vetäsemään yhdellä istumalla suht hyvällä omallatunnolla, mutta megapussin kohdalla alkaa syyllisyyden taakka olla liian iso;) Puoli litraa vettä menee aika nopsaa, jos on kova jumppa.

      Poista
  4. Nam noita nameja! Maybellinen peitehommeli on todella hyvä ja Lorealilla on vastaava loistava myöskin. Niin hyviä, että miltei muttei kuitenkaan päihitä Blascoa.

    Kivaa uutta viikkoa Sari. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläinen on namin rouskuttaja, big time;) !
      Maybellinen peiteaine on tosihyvä. En olisi uskonut, että innostun siitä, mutta niin vaan kävi. Blasco on vielä kokematta, mutta varmaan innostun siitäkin!

      Mukavaa viikkoa Tiia<3

      Poista
  5. Noi on tosiaan hyviä karssuja :D Hjam! Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta virka! Nam, nam ja jam!
      Ihanaa viikkoa Hilu<3

      Poista
  6. Mun pitäisi saada aikaiseksi testata tuota Maybellinen peiteainetta, sitä on niin monet kehuneet jo vuosia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kauan haroin vastaan epämiellyttävän lähmäpötkön takia, mutta kyllä se on vaan niin hyvä! Rohkeasti vaan kokeilemaan!

      Poista

Kiitos palautteesta ja kommenteista!