torstai 15. elokuuta 2019

Uudet Centifolia -ihastukseni: kasvonaamio ja ruusuvesi!

Ranskalaisesta luonnonkosmetiikkamerkistä Centifoliasta on tullut pikkuhiljaa yksi suosikeistani. Sain maahantuojalta jälleen aivan ihanan setin Centifolian tuotteita ja ihastuin etenkin Centifolian Sublime Jeunesse -sarjan taateliuutetta sisältävään voidenaamioon eli Centifolia Sublime Jeunesse Exceptional Global Treatment Regenerating Mask with Date Extract and 3 vegetable waxes*(70 ml).

*Ilmaistuote, saatu blogin kautta.



Kuten olen aiemminkin todennut monta kertaa, en ole kangasnaamioiden ystävä ollenkaan, vaan perinteiset voidenaamiot ovat minun juttuni. Saan niistä paljon enemmän irti kuin kangasnaamioista eli ne hoitavat ihoani paremmin kuin kangasnaamiot, jotka epämiellyttävän märkyytensä vuoksi ovat ihokokemuksenakin epämiellyttäviä. Taateliuutetta sisältävä naamio kuuluu Centifolian anti-age -sarjaan, Sublime Jeuneusse, ja naamion luvataan häivyttävän näkyviä ikääntymisen merkkejä kasvoilta, vaikuttavan suotuisasti kollageenisynteesiin ja antioksidanttiominaisuuksien ansiosta suojelevan ihosoluja.




Kasvonaamiossa on erittäin monipuolinen ainesosiltaan. Vaikuttava ainesosa on taatelin siemenuute, jolla on monia anti-age -vaikutuksia. Kasvonaamiossa on myös ihoa pehmentävää mikrolevää, sheavoita, apinanleipäpuun öljyä, rohtopurasruohon öljyä, auringonkukkaöljyä ja paljon muuta. 

Käytän Cenifolian taatelinaamiota parina iltana viikossa ja levitän sitä suht ohuen kerroksen iholle, ja annan vaikuttaa noin kymmenen minuuttia. Sinä aikana naamioaines ehtii melkein imeytyä ihoon. Naamioaines on koostumukseltaan melko jämäkkää, mutta helposti ihoon solahtavaa, mistä tykkään kovasti. Mitään ei mene hukkaan, vaan iho saa riittävästi tehoaineita. Kasvoista tulee levänneen ja kosteutetun oloiset, mikä onkin itselleni tärkein lopputulos.



Inci: Aqua, Aloe Barbadensis Leaf Juice*, Caprylic/ Capric Triglyceride, Dicaprylyl Carbonate, Butyrospermum Parkii Butter*, Hydrogenated Starch Hydrolysate, Glycerin, Cetyl Alcohol, Sucrose Stearate, Candelilla/Jojoba/Rice Bran Polyglyceryl-3 Esters, Glyceryl Stearate, Adansonia Digitata Seed Oil*, Borago Officinalis Seed Oil*, Maris Aqua, Phoenix Dactylifera Seed Extract, Brassica Campestris Sterols, Phormidium Persicinum Extract, Alteromonas Ferment Extract, Helianthus Annuus Seed Oil, Cetearyl Alcohol, Sodium Stearoyl Lactylate, Glyceryl Caprylate, Citric Acid, Cellulose Gum, Biosaccharide Gum-1, Xanthan Gum, Phenethyl Alcohol, Sodium Anisate, Sodium Levulinate, Tocopherol, Dehydroacetic Acid, Parfum, Benzyl Alcohol,Geraniol, Linalool, Limonene, Citronellol, Citral, Eugenol.
*luomutuotantoa

Naamio maksaa Sokoksella 27,90 euroa.

Olen myös usein toitottanut olevani ruusua sisältävien ihonhoitotuotteiden ystävä. Olenkin erittäin iloinen saadessani kokeiluun myös Centifolian ruusuveden eli Centifolia Floral Water Damask Rose* (200 ml). 

Ruusuvesihän on yksi parhaimmista kauneusvesistä ja sopii kaikille ihotyypeille. Ihosta tulee sen ansiosta raikas ja sileä. Ruusuvesi virkistää ihoa ja kuten muutkin kasvovedet, se myös viimeistelee puhdistuksen, mutta käytän itse tällaisia erikoiskasvovesiä enemmänkin hoitamaan ihoa kuin puhdistamaan.



Centifolian ruusuvesi on luomulaatuista, damaskoksen ruususta valmistettua ja se on pakattu kätevään suihkepulloon. Käytän ruusuvettä hoitoveden tapaan eli suihkutan kasvoille useamman kerroksen yleensä aamuisin. En itse koskaan kierrätä tällaisia hyviä kasvovesiä vanulapun kautta, vaan joko suihkutan suoraan kasvoille tai otan kämmenelle aimo lorauksen ja nakkaa kasvoille ja päälle kunnon taputukset. Tällä metodilla saan kasvovesistä kaiken tehon. Ja mikä estää suihkuttelemasta kasvovettä kasvoille pitkin päivää, jos kaipaa pientä virkistystä ja hemmottelua.

Centifolian ruusuveden tuoksu on todella fantastinen niin, että ruusufanin sydän ihan pomppaa ilosta kurkkuun. Tuoksu on suloisen makean ruusuinen; tuntuu kuin nuuhkaisisi isoon ruusukimppuun. Ruusuvesi on pakattu kierrätettävään suihkepulloon, jonka tumma väri estää valon haittavaikutuksia tuotteelle. Tämä suihkepullo on myös erittäin hyvä suihkeominaisuuksiltaan; ruusuvesi tulee pullosta miellyttävän hienojakoisesti, mikä lisää entistä enemmän rakkauttani tähän tuotteeseen.

Inci: Rosa Damascena Flower Water*, Potassium Sorbate, Sodium Benzoate, Citric Acid, Citral, Citronellol, Geraniol, Linalool, Eugenol, Farnesol.
*Luomutuotantoa.

Ruusuvesi maksaa Sokoksella 16,90 euroa.

Centifolian tuotteet ovat eläinkokeettomia ja ECOCERT-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa.

Kiinnostaako sinua Centifolian upeat tuotteet, kuten ruusuvesi ja voidenaamio?

8 kommenttia:

  1. Mä en olekaan Centifolian ruusuvettä käyttänyt, muita sitäkin enemmän. Ihan mun lemppareita, jo tuoksunkin vuoksi. <3 Naamiota on sen sijaa tullut käytettyä ja se on huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Centifolian ruusuvesi kiilasi ihan ykköseksi mun rankingissä tuoksun ja virkistävyyden ansiosta. Samaten pullon suihkumekanismi on omaan makuuni ihan huippuhyvä, koska suihke on todella hienojakoinen, mutta ei liian usvainen (en tykkää sellaisista, heh) ja sitä on helppo suihkauttaa, kun suihke ei läsähdä miten sattuu kasvoille, vaan leijaa koko kasvojen leveydeltä.
      Samaa mieltä naamiosta eli aivan huippu sekin:)

      Poista
  2. Hei. Ei liity tähän mutta olen huomannut, että käyt usein Puolassa. Eka matka Puolaan ja Krakovaan varattu. Mukana kaksi teinityttöä, 14 ja 19 v. Onko esim Lewiksen farkut halvempia kuin Suomessa? Entä mitä kosmetiikkamerkkejä suosittelet?
    Tiina H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiina ja kiitos kysymyksistä:)
      Puolassa olen käynyt etupäässä Lodzissa ja vähemmän muissa kaupungeissa, Varsovaa lukuun ottamatta. Krakovassa olen käynyt vain kerran katsomassa nähtävyyksiä.
      Minulla ei ole tietoa Levisten hintatasosta Puolassa, mutta mielestäni kaikki merkkivaatteet tuppaavat olemaan melko lähellä meidän hintatasoa. Ketjuvaatemyymälöissä (HM; Zara, Mango ja vastaavat) hinnat ovat meikäläistä tasoa.
      Jos tykkää meikeistä, niin kannattaa ehdottomasti käydä Inglotin myymälässä. Niitä on monessa paikkaa, ainakin ostoskeskuksissa ja vastaavissa. Kannattaa mennä käymään tietysti myös Sephorassa ja itse tykkään erityisesti minikokoisista meikeistä ja kosmetiikkatuotteista eli siellä on monilta kansainvälisiltä huippumerkeiltä pikkukokoja monista trendituotteista, ja siten pääsee vähemmällä rahalla tutustumaan ko. tuotteisiin. Tietysti, jos on ihonhoitomerkki Ziajan ystävä, niin Ziajan tuotteiden valikoima on paljon laajempi kuin Suomessa ja hintataso aika paljonkin alempi. Jos edullisempi kosmetiikka kiinnostaa, niin Rossmann -nimisiä myymälöitä on vähän joka paikassa, ja valikoimat ovat suuret, myös paikallisia merkkejä. Myös isommissa apteekeissa on paljon erilaista kosmetiikkaa.
      Tässä mitä päällimäisenä tuli mieleen. Toivottavasti näistä on apua. Mukavaa Puolan matkaa koko perheelle<3

      Poista
  3. Taatelivoide kuulostaa ihanalle ♥ Kävin juuri tänään Sokoksella ja ajan kanssa tutkin kosmetiikkaa, mutta tätä en huomannut :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taatelituotteissa on taikaa<3 Mä olen jotenkin tykästynyt taateliuutetta sisältäviin tuotteisiin ja tämäkin voidenaamio on aivan ihana. Mukavaa, jos innostut kokeilemaan, suosittelen<3

      Poista
  4. Kiitos esittelystä..jossakin Beauty boksissa olen tutustunut tähän sarjaan hiukan. Mukavaa sunnuntaita myös toivottelen🌻⚘⚘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ja rentouttavaa sunnuntaita Kristiina<3

      Poista

Kiitos palautteesta ja kommenteista!