torstai 25. lokakuuta 2018

73 kysymystä -haaste

73 kysymystä -haasteen bongasin Idsun Huulipunamania-blogista. Tässä on haastetta kerrakseen! Kaikki kohdat, kun lukee, niin pikku urakka on tiedossa, joten "take a snack, grab a bite"!

Kuvat ovat aika kesäisiä, tarkoituksella.



1. Paras tässä kuussa tapahtunut asia?
Lomamatkan varaaminen. Ihanaa asiaa on ihana odotella.

2. Paras sinulle tänä vuonna tapahtunut asia?
Terveydentilaan on tullut huomattavasti kohennusta.

3. Paras asia ikinä?
Äitiys. Ei voi äiti-ihminen muuta todeta sellaisesta etuoikeudesta ja lahjasta kuin lapset.

4. Lempivuodenaikasi?
Kevät, ehdottomasti. Silloin on kaikki hyvä vielä aluillaan ja edessäpäin.

5. Suosikkijuhlapyhäsi?
Jouluhan se. Valopilkku pimeän talven keskellä ja kohottaa siten kaamosmasennukseen taipuvaa mielialaani huikeasti.

6. Haluaisitko ikinä asua ns. miljoonakaupungissa?
En haluaisi. Kuulostaa jotenkin ylivoimaiselta. En tykkää isoista ihmismassoista, enkä massiivisesta liikenteestä.

7. Lempparijäätelö?
Tykkään eniten lakritsijäätelöistä. Ne ovat  makuuni sopivan kirpakkaita, mutta silti makeita.

8. Avaatko kenkiesi nauhat, kun riisut ne pois?
Avaan aina nauhat, koska  kenkien kunto kärsii, jos jalat runnotaan kengistä ulos.

9. Lempparijälkiruokasi?
Kyllä se on iso jäätelöannos (mutta ilman kermavaahtoa, jota inhoan).

10. Kakkua vai piirasta?
Kakkua, kakkua, kakkua!



11. Inhokkiruokasi?
Kaikki veriruuat. En tykkää yhtään esimerkiksi verilätyistä, joita joutui kouluaikoina syömään puolipakolla.

12. Lempparisi leivän päälle?
En käytä leivän päällä mitään. Pelkkä leipä on ihan hyvä.

13. Jos olet brunssilla niin mitä valitset?
Varmaan kasvisvoittoista eli rehuosastolle mennään, ja tietysti proteiinipitoista pitää olla myös, mutta en osaa eritellä tarkemmin. Riippuu mitä on tarjolla.

14. Lempivärisi?
Sininen.

15. Minkä värinen oli vanhojentanssimekkosi?
En ole ollut vanhojentansseissa. Minun aikanani niitä ei järjestetty siellä missä kävin kouluni.

16. Kuivaatko hiuksesi kuivaajalla vai ilman?
Ilman.

17. Oletko mielestäsi vahva ihminen?
Kyllä kai jossain mielessä, jos tällä tarkoitetaan henkistä vahvuutta. Nuorempana oli pakko olla vahva ja vastuullinen, että selvisi elämästä. Nyt vanhemmittain en välittäisi enää olla vahva, vaan olisi mukava heittäytyä heikoksi, ja joku muu vaihteeksi kantaisi vastuun.

18. Jos saisit valita kenet tahansa, niin kenen kanssa menisit kahville?
Varmaan jonkun ystävän kanssa höpöttelemään kahvikupin ääressä.. en osaa tarkemmin eritellä kenen kanssa.

19. Milloin viimeksi itkit?
Käyn aika usein vanhempieni haudalla Turussa ja siellä iskee aina kaipaus, haikeus ja nyyhkiminen. Viimeksi kävin haudalla ehkä kuukausi sitten ja Pyhäinpäivä tienoissa on tarkoitus mennä seuraavan kerran.

20. Kenelle tekstasit viimeksi?
En tekstaile juurikaan, vaan käytän enimmäkseen WhatsAppia ja viimeksi laitoin viestin ukkelille.



21. Twitter vai Instagram?
Instagram. En käytä Twitteriä.

22. Ketä bloggaajaa/tubettajaa kaikkien pitäisi seurata juuri nyt?
Shaaanxo on suosikkini ollut jo pitkään, mutta toinen yhtä suositeltava on thataylaa.

23. Onko sinulta koskaan varastettu mitään?
Ei tietääkseni, ei ainakaan mitään merkittävää.

24. Lempparisi maista, joissa olet käynyt?
Tykkäsin Amsterdamista ja Groningenista, joten sanon Hollanti, mutta se ei kuitenkaan ole ykköshaavemaa.

25. Missä maassa kävit viimeksi?
Puolassa

26. Missä maassa haluaisit käydä?
Uudessa-Seelannissa ja Australiassa.

27. Ensimmäinen lemmikkisi?
Koira.

28. Lempparieläimesi Disney-leffoista?
Dumbo.

29. Mitä on suunnitelmissa huomiselle?
Töitä vissiin ja ehkä blogijuttuja illemmalla.

30. Mistä asiasta olet eniten innostunut elämässäsi juuri nyt?
Tykkään suunnitella asioita, ja odotan tulevia lomareissuja kuin kuuta nousevaa ovatpa ne  sitten lyhyitä tai vähän pidempiä. Niistä olen innostunut.



31. Mitä kirjaa tällä hetkellä luet?
Olen aika tylsä tyyppi, mutta luen työhön liittyviä aikakauskirjoja enimmäkseen.

32. Minkä kirjan luit siksi että kaikki muutkin ovat lukeneet sen?
En ole lukenut yhtään sellaista kirjaa. Luen vain omaksi ilokseni ja tarpeeseeni, ja kirjat voivat olla silloin ihan mitä vaan.

33. Mihin olet täysin kyllästynyt juuri nyt?
Pimeyteen. Inhoan talvea kuin ruttoa.

34. Lempijuomasi?
Kahvi.

35. Suosikkidrinkki?
En juo alkoholia. En juo drinkkejä.

36. Mitä tilaisit McDonaldsin autokaistalta?
Varmaan pirtelön tai Sundaen. En syö hampurilaisia juuri koskaan.

37. Mikä asia lapsuudestasi sinulla on säästössä?
Kirjoja etupäässä.

38. Paras tv-sarja?
Silta.

39. Elokuva, joka sai sinut itkemään?
Mikko Niskasen ohjaama Pojat. Itkettää aina niin vietävästi. 

40. Mitä kaipaat eniten?
Lepoa ja rauhaa, omaa aikaa.



41. Mikä on asia mitä et osaa tehdä?
En osaa ajaa autoa.

42. Lempinimesi?
Sellaista ei oikeastaan ole, koska oma nimeni on jo itsessään lyhyt.

43. Mikä saa sinut nauramaan oikein kunnolla?
Varmaan joku hauska sketsi televisiossa, mutta aika harvoin katson televisiota, eikä niitä sketsejäkään liiemmalti ole siellä. Ehkä joku koominen tilanne töissä saattaa naurattaa.

44. Korot vai ballerinat?
Korot ehdottomasti. En pysty käyttämän ballerinoja. Ne ovat aivan liian heppoiset näin vanhan muorin jalkaan.

45. Mikä on suurin seikkailusi tähän mennessä?
Elämä itsessään on ollut aikamoinen seikkailu tai oikeastaan pärjäämistaistelu.

46. Minkä asian haluaisit tehdä, mutta olet liian peloissasi?
Lähtisin yksin kauas pitkälle matkalle, mutta en uskalla. Pitää ottaa joku turvallinen ja tottunut matkailija matkaseuraksi.

47. Mistä saavutuksesta olet ylpein?
Opiskelin vanhemmalla iällä korkeakoulututkinnon neljässä vuodessa kokopäiväisen työni ohella hyvin arvosanoin. Oli se melkoinen rutistus, johon en enää ryhtyisi mistään hinnasta.

48. Mitä halusit tehdä työksesi/elämälläsi kun olit 5-vuotias?
En muista, en kai ajatellut mitään ihmeempiä kuin ehkä kotileikkejä. Olla siis kotona lasten kanssa ja keittää ruokaa.

49. Koirat vai kissat?
Koirat. Olen totaalisen koiraihminen. En tykkää kissoista ollenkaan. Sori, kissaihmiset.

50. Mikä on tärkein asia minkä elämässä voi oppia?
Ole oma itsesi ja kuuntele sydämesi ääntä. Sinä olet tärkein.



51. Kylpy vai suihku?
Suihku. En muista milloin olisin viimeksi käynyt kylvyssä... ehkä 10 vuotta sitten. Auts.

52. Talo rannalla vai vuorten katveessa?
Vuorten katveessa mieluiten. En tykkäisi asua rannalla, vaikka rannalla onkin kiva käydä.

53. Suosikkituoksukynttiläsi?
En polta kynttilöitä, enkä tykkää mistään voimakkaista tuoksuista leijailemassa huushollissa. En tosin tiedä miten tuoksukynttilät käyttäytyvät kotioloissa, mutta nenäni menee aina tukkoon kaupoissa, joissa on röykkiöittäin tuoksukynttilöitä.

54. Jos sinun pitäisi valita paikka missä viettää 3 kuukautta, missä se olisi?
Australiassa ja/tai Uudessa-Seelannissa.

55. Oletko siisti vai sotkuinen?
Siisti. En tykkää elää kuin pellossa, enkä olla sotkun keskellä. Kotiympäristö pitää olla siisti ja asiat järjestyksessä sekä ulkoisesti että sisäisesti.

56. Mitä teet ensimmäisenä aamulla?
Petaan sängyn.

57. Mitä syöt aamiaiseksi?
Yleensä jogurttirahkaa ja mysliä sekoitettuna.

58. Viimeisin asia ennen kun menet sänkyyn? 
Laitan silmätipat, rasvaan kädet ja huulet.

59. Minkä taidon haluaisit omata?
Haluaisin osata laulaa.

60. Suosikkipizza?
Kasvispizza, mutta ilman herkkusieniä, koska ne eivät ole kasviksia minun mielestäni, enkä muutenkaan tykkää herkkusienistä.



61. Kuvaile unelmamiestäsi kolmella sanalla?
Uskollinen, luotettava, tottelevainen.

62. Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
Ukkelin.

63. Mikä ikäisenä olet ollut onnellisin?¨
En muista... enkä tiedä olenko koskaan ollut varsinaisesti onnellinen pitempää ajanjaksoa. Todennäköisesti en, koska en muista. Onnellisuus liittyy lähinnä lapsiin ja äitiyteen. Kun katson lapsiani, niin voin todeta, että olen sentään jotain tehnyt oikein.

64. Viimeisin syömäsi asia?
Omena.

65. Mihin menet kun tahdot olla yksin?
Omaan huoneeseeni.

66. Isoin asia mielessäsi juuri nyt?
Lottovoittohaave.

67. Paras aktiviteetti sadepäivänä?
Katsella Youtubesta kauneustubettajia tai katsella Yle Areenasta jotain ulkolaista sarjaa.

68. Mitä kuuntelet tällä hetkellä?
En kuuntele musiikkia aktiivisesti, jos kysymyksellä tarkoitetaan musiikin kuuntelua. Enkä kuuntele oikeastaan mitään muutakaan, kuten äänikirjoja tai podcasteja.

69. Asteikolla 1-10, kuinka onnellinen olet juuri nyt?
Varmaan 6-7.

70. Omituisin asia jota olet syönyt? 
Naudan kieli, vaikka ei se kai kovin omituista ole.

71. Alku- vai jälkiruoka?
Jälkiruoka ehdottomasti. Voisin skipata pääruuan kokonaan ja tyytyä alkupaloihin ja sitten mennä pääasiaan eli jälkiruokaan.

72. Jälkiruoka, josta et pidä?
Hedelmäsalaatti ja vaniliavanukkaat.

73. Mikä on kauimmaisin paikka missä olet ollut?
Namibia.

Pääsit loppuun saakka Hienoa!

17 kommenttia:

  1. Mulla on ihan päinvastaiset fiilikset kysymyksestä nro 49 :D Mitä enemmän joudun viettämään aikaa koirien kanssa, sitä enemmän pidän kissoista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sentään, mä taas kuolaan jokaisen koiraan perään, jonka näen tiellä tepsuttelemasssa;) Auton ikkunastakin kyylään niitä niska rullalla ja lässytän niille, vaikkei ne mua kuule... luultavasti;)

      Poista
  2. Mä en aiemmin seurannut juurikaan kauneustubettajia, mutta Shaaanxon declutter-videot ovat rentouttavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shaaanxo declutter-videot on kivoja, mutta olen vähän jo kyllästynyt unboxing-videoihin. Ne tuntuvat suorastaan pöyristyttävän suureellisilta!

      Poista
  3. Huh, tässä oli juttua kerrakseen. Olen ainoastaan yhteen 100 kysymyksen haasteeseen törmännyt, joka oli pidempi kuin tämä. 😅 Naurahdin tolle tottelevaiselle miehelle ä. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, 100 kysymyksen haaste olisikin jo aikamoinen voimainkoetus, mutta varmaan sellaisenkin pystyisi selättämään;)
      Juu, mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän alkaa arvostaa ihan erilaisia ominaisuuksia miehessä kuin nuorempana;) Nyt on ihan kiva, että ukkeli tottelee ja tekee niin kuin käsketään. Se on se pienemmän riesan tie hänellekin;) Heh, taidan pirttihirmu!

      Poista
  4. Aina on tilaa jälkkärille, mäkin voisin skipata sen :D Mä en oo oppinut tubettajia seuraamaan, täytyykin tutustua noihin sun suosikkeihin kun on kerrankin aikaa. Kivaa loppuviikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkkärit kunniaan;) Onhan muutkin ruuat tietysti hyviä, en "sylkäse" lautaselle koskaan;)
      Mä olen vähentänyt tämän vuoden aikana rutkasti tuben seuraamista. Jonkinlaista kyllästymistä on ilmassa, mutta tiettyjä ihan lemppareita seuraan säännöllisemmin, mutta niitä on enää vain kourallinen.
      Kivaa viikonloppua sinullekin<3

      Poista
  5. Ohoh, tää oli mielenkiintoinen! Ehdottomasti jaksoin lukea 🤗 Ja kyllä mäkin otan mielummin tottelevaisen, kuin hulivilin miehen 😀😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S <3 Mieluummin tosiaankin tottelevainen mies kuin joku perään katsottava hulivili, näin on!
      Ihanaa viikonloppua<3

      Poista
  6. Tämä oli viihdyttävää luettavaa, olisin voinut lukea pidempäänkin 😄

    VastaaPoista
  7. Tää oli kiva ja ahmin kaiken. :) Kahvipa tietty ja Ausseihin mielin minäkin.

    Ihanaa viikonloppua Sari <3

    VastaaPoista

Kiitos palautteesta ja kommenteista!