maanantai 3. syyskuuta 2018

Puolan matka ja shoppailut

Kävin viime viikolla Puolassa, Lodzissa moikkaamassa siellä asuvaa vanhempaa poikaani. Matkaseurana minulla oli tällä kertaa nuorempi poikani. Ukkeli ei tullut nyt mukaan, koska hän ei ihan vielä ole matkustuskunnossa. Lähdimme matkaan sunnuntaina ja palasimme keskiviikkona eli meillä oli vain kaksi kokonaista päivää käytettävissä ja pari puolikasta. Tosin sunnuntaina lento oli Varsovassa jo aamusta, ja junalla pääsee Lodziin puolessatoista tunnissa, joten sunnuntainakin oli ihan kivasti aikaa seurusteluun ja kaupungilla hengailuunkin. Sää oli koko reissun ajan todella hyvä - lämpöä oli noin 20 astetta ja enimmäkseen aurinkoista.

Piotrkowskan alkupäästä (Lodzin kävelykatu, eräänlainen turisteille suunnattu pääkävelyväylä)





Lodzin Polyteknisen korkeakoulun kampukselta.

Lodzin katedraali eli Archcathedral Basilica of Stanislaus Kostka

Piotrkowskalta eli Lodzin kävelykadulta.

Manufakturan alueelta.


Fabrycznan rautatieasema.

Fabrycznan lippuhalli.

Lodz on kaupunkina sekoitus vanhaa ja uutta, kuten moni muukin keskieurooppalainen kaupunki.  Myös historia on läsnä kaikkialla. Lodzissa on entsiöity ilahduttavan paljon vanhoja rakennuksia,  ja kaupungissa näyttikin olevan tälläkin kertaa meneillään jos jonkilaista rakennustyömaata.  Lodzisssa on myös paljon moderneja toimistorakennuksia, liiketiloja ja julkisia rakennuksia, joista yksi suosikkini on Fabrycznan rautatieaema. Se on erittäin hulppean kokoinen ja avara.  Rakennuksen arkkitehtuuri on mielenkiintoisen virtaviivainen.

Pääosa ajasta meni kaupunkia kiertäessä. Liikuimme etupäässä jalan ja ratikalla. Minusta Lodzissa on varsin hyvin toimiva ratikkaliikenne ainakin kaupungin keskustassa. Olen joka Lodzin reissulla käynyt Manufakturassa, joka on valtavan kokoinen kauppa- ja viihdekeskus, joka on rakennettu vanhalle tekstiilitehdasalueelle. Tosin Manufaktura on tullut aikaisemmilta kerroilta vähän liiankin tutuksi, etten tällä kertaa jaksanut pörrätä siellä kovin kauaa.

Manufaktura on siis iso kompleksi, jossa on kauppakeskus, museo, gallerioita valtavasti ravintoloita ja kahviloita, sekä elokuvateatterikeskus. Kävimme peräti kaksi kertaa elokuvissa reissun aikana.  Vanhempi poikani on elokuvafriikki ja hän käy katsomassa suunnilleen kaikki uutuuselokuvat, ja hän sai tällä kertaa myös minut houkuteltua elokuviin. Katsoimme ensin Tom Cruisen uusimman Mission Impossible -leffan (aika hyvä omassa lajissaan) ja 4D:nä Jason Stathamin tähdittämän the Meg -nimisen "rymistelyleffan" (aika huono jopa omassa lajissaan), joka muistutti Tappajahai -elokuvaa. En ole aiemmin käynyt 4D-elokuvissa*, mutta se oli oikein hulvaton ja koominen kokemus!

Molemmat poikani ovat sushin ystäviä, joten kävimme myös sushiravintolassa, mikä taas minulle oli melko uusi kokemus. Olen yhden kerran aiemmin syönyt sushia helsinkiläisessä sushiravintolassa toistakymmentä vuotta sitten. Pojat onneksi opastivat minua ja kertoivat mitä eri termit tarkoittavat. Täytyy sanoa, että nyt vasta ymmärsin miksi sushi on niin suosittua. Sehän on todella hyvää.  Ja ihania kahviloitahan Lodzissa on paljon ja arvatenkin monelaisia herkkuja tuli popsittua reissun aikana.

Kävimme myös ihastelemassa Lodzin katedraalia, Polyteknisen korkeakoulun kampusta ja istuskelimme erinäisissä kahviloissa ja mukavissa ruokapaikoissa. Vietimme myös mukavaa laatuaikaa ydinperheemme kesken pojan asunnolla.




Jälkiruokaa? Kyllä kiitos! Ei tarvitse edes kysyä!

Sukcesja - uusin kauppakeskus, avattu noin pari vuotta sitten.

Sukcesja.

Seuraavaksi sitten ostoksiin. Rajallisen ajan ja edelleenkin potemani lievän kosmetiikkaähkyn takia ostoksia ei tällä kertaa tullut haalittua ihan posketonta määrää, kuten etukäteen uumoilin. Jonkun verran tosin harmitti, etten ottanut mukaan riittävän isoa matkalaukkua, koska bongasin aivan ihania suihkusaippuoita ja -geelejä. En kuitenkaan niitä lähtenyt enemmälti rahtaamaan kotimaahan, vaikka mieli olisi tehnyt. Sephorassa tuli hieman outo olo; en meinannut jaksaa kahlata hyllyjä läpi, vaikka  ihania Youtubesta tuttuja trendituotteita oli vaikka millä mitalla. Runsaudenpula taisi lannistaa tällä kertaa. Ostin vain pari minituotetta, joista kuitenkin riittää iloa vielä pitkään. 

Rossmannilta ostin seuraavat tuotteet:



Shampoot:
Isana Intensive Care Honey & Vanilla Shampoo (300 ml) (4,99 zl)
Isana Professional Color Shine Shampoo mit Power-Berry Komplex (250 ml) (7,99 zl)

Suihkusaippuat:
Isana Witaminy & Jogurt (300 ml) (3,49 zl) 
Le Petit Marseillais Pêche Blanche & Nectarine (250 ml) (8,99 zl)

Kasvo- ja misellivedet (himoittivat erityisesti):
Evree Pure Neroli Normalizujacy Tonik do Twarny ekstrakt z kwiaty neroli niacinamic (200 ml) (14,39 zl) - nerolia ja niacinamidea (B-vitamiinia) sisältävä kasvovesi.
Ziaja Jacody Acai antyoksydacja oczyszczajacy zel micelarny z peelingiem do twarny (200ml) (9,39 zl) - tämä on siis kuoriva miselligeeli.
Bielenda Oczyszczajacy Plyn Micelarny Rósany (500 ml) (16,69 zl) - ruusumisellivesi.

Käsivoide (pakollinen ostos joka kerta):
Isana Almond Cream krem i maska do rak (100 ml) (5,49 zl) -käsivoide ja käsinaamio -yhdistelmä.

Muuta sälää:
Killys meikkimunia (13,49 zl) 
Isana Clean + Care (1,49 zl) - ostin ihan huvin päiten Isanan puhdistuspyyhkeitä, koska hinta oli ihan naurettavan alhainen!



Lentokentältä ostetut:
Clochee Soothing Cleansing Oil, Sweet Almond & Sesame Oil (90 zl) - kasvojen puhdistusöljy -puolalaista laadukasta luonnonkosmetiikkaa (kuulemma).
Tolpa Neutralny krem-opatrunek regenerujacy (40 ml) (55,00 zl) - Tolpa on puolalainen apteekkikosmetiikkamerkki (käsittääkseni).

Sephorasta ostin vain pari minikokoista tuotetta, koska niilläkin pötkii ihmeen pitkälle (varsinkin puuterituotteissa minit ovat aivan älyttömän riittoisia):
Zoeva Cocoa Blend Voayager -paletti (55 zl) - Zoevan luomiväripaletti houkutteli laadullaan ja  lämpimillä syksyisillä värisävyillään.
Becca Shimmering Skin Perfector Pressed, Opal (59 zl) - ostin Beccan hihglighterista opalversion. Ihan must have -tuote!

Hinnat saa muutettua euroiksi jakamalla zlotyt neljällä eli yksi zloty on 25 senttiä, ts. ostokseni olivat varsin edulliset. Siis halpaa kuin saippua!

Kiinnostaako joku tuote tai jotkut tuotteet erityisesti? Entä Puola maana ylipäänsä?

*Kyseessä on siis neliulotteinen elokuvasysteemi, jossa katsomon penkit ikään kuin elävät elokuvan juonen kanssa synkroonissa eli penkit liikkuvat,  pomppivat, kallistuvat ja tökkivät selkää elokuvan tapahtumien tahtiin. Katsoja on sisällä tapahtumissa liikkeen kautta. Lisäksi istuimen edessä on konsoli, josta pärskii vettä ja sumua kasvoille, jos elokuvassa on sellainen kohtaus, jossa näyttelijät saavat vettä päälleen. Vedentulon saa kyllä kytkettyä pois päältä halutessaan. Vedenpärske ei tosin ole mitenkään liiallista, että siitä pahemmin vaatteet tms. kastuisi. Silmillä laitetaan laitetaan erikoislasit, jotka ovat välttämättömät neliulotteisuuden takia.

34 kommenttia:

  1. Puolassa olisi joskus tosi kiva käydä :) Ostin katastrofaalisella Turkin reissulla myös tuota Le Petitin suihkaria, Limeversiota, joka oli syötävän hyvän tuoksuinen ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Puola on varsin viehättävä ja toimiva maa, joten voin muutaman Puolan reissun kokemuksella suositella sitä lämpimästi:)
      Noita Le Petitt suihkusaippuoita oli monelaista tarjolla, ja olisi tehnyt mieli ostaa enemmänkin, mutta en sitten kuitenkaan lähtenyt rahtaamaan kilokaupalla saippuaa ja shampoota tänne saakka;) Muutenkin suihkusaippuat ja -geelit vaikuttivat kerta kaikkisen fantsuilta<3 Mulla on nyt saippuavimma päällä;)

      Poista
  2. Kivoja kuvia ja Puolassa en ole ikin käynytkään, mutta tutun oloista katukuvaa. Tuo Rozany pisti ensimmäisenä silmään, kauniin raikas ruusuinen tuote. Mielestäni on aina hauskaa ostaa paikallisia herkkuja, ainakin yksi peltitasia ja kosmea.

    Ihanaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia<3 Kaikki ruusutuotteet viehättävät mua kovasti ja nyt olin erityisen innoissani tonereista ja misellivesistä saippuoiden lisäksi. Olisi tehnyt mieli vaikka mitä ostella, mutta yritin pysyä tolkuissani;)

      Mukavaa uutta viikkoa<3

      Poista
  3. Puola on kyllä kosmetiikkashoppailijan ihmemaa, varsinkin heidän omien ihoinhoitomerkkiensa takia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että Puolassa on paljon hyvää kosmetiikkaa, ja nytkin törmäsin Clochee-nimiseen luonnonkosmetiikkamerkkiin, jota on kiva kokeilla. Toisaalta meillä suosittua puolalaista Naturativ-luonnonkosmetiikkaa en ole nähnyt missään Puolassa, ei ole ainakaan osunut silmään;)

      Poista
  4. 4D-elokuva kuulostaa hauskalta kokemukselta, vaikka varmaan pistäisin sen vesitoiminnon pois :D. Hauska nähdä miten Rossmanneilla aina huomioidaan myös paikalliset tuotteet, tai ainakin nämä Bielenda ja Evree eivät kuulosta tutuilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, 4D-elokuva oli kiva kokemus ainakin yhden kerran. En usko sellaiseen kovin usein eksyväni. Luulen, että 4D vetoaa etupäässä nuorempaan väkeen ja 4D-systeemi sopii lähinnä seikkailu- ja toimintaleffoihin. Aika vaikea on sellaista istuttaa mihinkään vakavaan draamaan, jossa on paljon dialogia tms.
      Olen käynyt Rossmannilla vain Puolassa ja Saksassa (siitä on tosin kauan aikaa), mutta todennäköisesti eri maissa on myös paikalliset tuotemerkit esillä.

      Poista
  5. Minikokoisilla puuterimaisilla tuotteilla pärjää ikuisuuden, tarvii olla oikeasti taikuri, että saa niitä isokokoisia loppuun. Käytin esim. koko kesän melkein päivittäin samaa aurinkopuuteria, äsken just katsoin, että se näyttää siltä kuin sitä ei olisi käytetty kuin muutaman kerran, vaikka oikein pyörittelen siinä isoa sivellintä. Ihan toivoton projekti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on minikokoinena Narsin Laguna -bronzer ja Orgasm -poskipuna -yhdistelmä, ja vielä niissä on käytettävää ainakin pariksi vuodeksi;)

      Poista
  6. Puolassa olen käynyt kerran pikkukaupunki Slubicessa, joka oli sopivasti rähjäinen ja kiinnostava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lodzissakin on myös rähjäistä ja rujoa rakennuskantaa, joka on jollain tapaa kiehtovaa ja jännällä tavalla rumankaunista:)

      Poista
  7. Zoevan paletit kiinnostaisi kyllä, katselin niitä Berliinin reissulla myös mutta en sitten kuitenkaan ostanut, en tosin bongannut sillon muita kuin normuikokoisia versioita ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen miettinyt ostavani jonkun Zoevan luomiväripaletin jossain vaiheessa, ja nyt Sephorassa haahuillessani osui sopivasti silmään siinä minituotteiden rivistössä Zoevan pikkupaletti, jonka sävyt on just syksyyn sopivia. Laatukin tuntuu todella hyvältä; pigmenttiä löytyy, mutta ei juurikaan fall outia;)

      Poista
  8. Ihania maisemia ja vielä kivemmat ostokset! Multa löytyy toi Ziajan misellipuhdistusgeeli ja oon ihastunut siihen täysin. Toivottavasti säkin tykkäät siitä<3 Ihana tuo pieni Zoevan luomiväripaletti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda<3 Muistankin, että sulla on enemmänkin Ziajan Acai-sarjan tuotteita. Mä luulen, että miselligeeli sopii mullekin, koska aika moni kuivan ihon tuote menee yksiin:)

      Poista
  9. Ihanalta kuulostaa matkasi ja maman sydän varmasti sykkyrällä kun sait viettää lomaa lasten kanssa💕Puola kiinnostaa kovasti..ajatuksena onkin lähteä joskus Latviaan, Liettuaan, Puolaan autolla joku kesä..ja eikös se Ziaja ole puolalainen merkki..ihana tuotesarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset on aina lapsia, vaikka kuinka vanhoiksi tulisivat;) Yhdessäolo on harvinaista herkkua, niin senkin takia oli mukava viettää kokonaisia päiviä yhdessä.
      Olemme liikkuneet Puolassa ukkelin kanssa myös autolla, mutta minua ainakin sikäläinen liikennekulttuuri kauhistutti, etten enää lähde sellaisille reissuille. No, minähän olenkin hermoheikko;) Sen mitä olen junilla liikkunut, niin junaliikenne toimii ihan mainiosti.
      Ziaja on puolalainen merkki, samaten Paese ja Naturativ, ne ainakin nyt ensikis tulee mieleen.

      Poista
  10. Puola on ihana maa ja onneksi pari kuukautta sitten poikettiin kans tuolla Lodzissa, suosittelen kaikille jotka menevät vaikkapa Varsovaan tai Krakovaan, niistä kohtuullisen junamatkan päässä. Ostareilla en ehtinyt poiketa kun oli aika vaihtikas pari päiväinen, mutta kivan kompakti ja tunnelmallinen kaupunki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on muitakin Lodzin kävijöitä. Itse tykkään siitä kovasti ja sinne tosiaankin pääsee Varsovasta junalla kätevästi, eikä matka kestä kuin puolitoista tuntia ja junakalusto on etupäässä varsin modernia. Lodz on sopivan kokoinen kaupunki ja siellä on helppoa liikkua mm. ratikoilla.

      Poista
  11. Puola on kyllä viehättävä maa ja siellä näyttää olevan paljon vielä tutkimattomia seutuja;)
    Ja ostokset - sinun vähäsi on minulle aika paljon: itse ostin vain yhden huulipunan Varsovan reissulla - ja senkin lentokentältä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puola on kyllä tutustumisen arvoinen maa ja nähtävää on paljon. Minä ainakin olen viihtynyt, ja englannin kielellä pärjää aika hyvin.
      Heh, kaikki on suhteellista, myös ostosten määrä... minusta tuntui, että tällä kertaa satsi oli aika pieni;)

      Poista
  12. Näyttääpä Puola mielenkiintoiselta paikalta! Rakastan vanhoja, historiallisia taloja ja lämmintä tunnelmaa ilman turistirysä- kaaosta. Itseasiassa, siksi en matkusta ikinä "suosituille" hoodeille. Erakkoni sisällä ei jaksa :D Nuo ruoat ja kahvilat..ja hintataso! WOW! En ole aiemmin ajatellutkaan, mutta Puola voisi olla omannäköiseni matkakohde!
    Maltilla menit :) <3 Täälläkin vielä joku ihme ähky..pitääkö meitin jo huolestua? Onko tämä nyt tarttuvaa? Ei kai..mummonikin aikoinaan jo sanoi: kaikki hoituu vahvalla annoksella valkosipulia, aina!

    Ihanaa päivää mahtavuus- Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit:) En ole minäkään turistirysäihminen, enkä ole Puolassa turistirysämeininkiin törmännyt, en ainakaan Lodzissa pahemmin. Ehkä Krakovassa ja Varsovassa voi olla turisteja enemmän, mutta ei sielläkään mitenkään ylenpalttisesti tai häiritsevästi. En ole ainakaan havainnut mitään kummallista tai ahdistavaa siinä mielessä. Erakkoluonne olen itsekin, enkä matkustele turistimestoissa.
      En tiedä mikä kosmetiikkalama on iskenyt, kun toisaalta kiinnostaa, mutta sitten ei oikein jaksa keskittyä kaupoissa haahuiluun. Ehkä on jokin väliaikainen horros, joka menee aikanaan ohi. Jos kestää pidempään, niin sitten täytyy keksiä kunnon vastalääkkeet;)

      Ihanaa päivää Maarit<3

      Poista
  13. Kivoja ostoksia! :) Miksiköhän se onkin niin, että ulkomailla ne ihan perustuotteetkin vaikuttaa paljon mielenkiintoisimmilta kuin kotimaassa myytävät vastaavat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika:) Sanopa muuta;) Mietin itsekin, että minkä takia esim. suihkusaippuat tuntuu ulkomailla niin ihanilta ja must have -tuotteilta... saahan niitä täältäkin joka marketista!
      Harmittelin Puolassakin, että hitsi, kun en saanut ostettua kaikkia laatuja mielettömän ihania Isanan jugurttisaippuoita, niitä meinaan oli vaikka mitä;) Saippua on vienyt järjen, näemmä;)

      Poista
  14. Kuulostaa olleen hyvä reissu ja mahtavaa kun oli vielä ”paikallinen” opas! Siskoni on pariin otteeseen asunut jenkeissä ja kun ollaan siellä perheen kanssa käyty, on aina ollut niin helppoa mennä paikasta toiseen kun yksi osaa jo maan tavat ja reitit.

    Kivat ostokset teit! Sephoran minit ovat yleensä hyvää vastinetta rahoille ja onhan ne vaan hirveän söpöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Paikallisoppaan" kanssa on todella vaivatonta liikkua, kun ei tarvitse pähkäillä esim. miten päästään paikasta A paikkaan B ja mihin ravintoloihin kannattaa mennä yms. Jenkeissä en ole itse käynyt, mutta muistan kyllä mm. sun ostospostaukset omalta matkaltasi:)
      Kiitos Nella, meikeissä tykkään minikokoisista tuotteista, mutta ihonhoitotuotteissa en;)

      Poista
  15. Kuulostaapa ihanalta reissulta! Mä oon käynyt vaan Gdanskissa, mutta tekisi mieli tutustua Puolaan muutenkin :). Ja tuollainen 4D elokuva olisi varmaan hauska kokemus, niitä oon nähnyt vaan amerikkalaisissa elokuvissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari:) Oli kyllä kiva reissu ja suosittelen tutustumaan Puolaan. Minut se on yllättänyt positiivisesti ja siitä, kun eka kerran kävin siellä noin viisi vuotta sitten, huomaa, että maa kehittyy koko ajan. 4D-elokuva oli kyllä melkoinen kokemus, minusta erittäin hauska, että rupesi naurattamaan, vaikka kyseessä olikin tavallaan "jännityselokuva", mutta penkkien hytkyminen ja pomppiminen oli jotensakin koomista;) :D

      Poista
  16. polytechnic = ammattikorkeakoulu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polytechnic voidaan kääntää suomeksi sekä korkeakouluksi että ammatikorkeakouluksi. Suomessakin Teknillistä korkeakoulua, nykyistä Aalto-yliopiston teknillistä korkeakoulua, kutsuttiin alun alkaen Polyteknilliseksi kouluksi/opistoksi. Politechnika Lodzka on korkeakoulu.

      Poista
  17. Todella kauniin oloinen kaupunki! Itsekin kävin tänä keväänä Puolassa, mutta reissu kohdistui Krakovaan, tykkäsin kovasti, joten pitää ehkä tehdä vielä lisää reissuja Puolaan! :)

    https://ollaanko-jo-perilla.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lodzissa on kaunista, mutta myös sitä rosoisempaa puolta, minkä tosin ymmärtää, kun ajattelee maan historiaa. Olen itse käynyt Krakovassa lyhyen pyrähdyksen, eikä siinä ajassa kovin kummoista ehtinyt. Hieno kaupunki sekin, pitäisi tutustua paremmin:) Kiva kuulla, että Puola kiinnostaa!

      Poista

Kiitos palautteesta ja kommenteista!