maanantai 16. huhtikuuta 2018

Ruusuhulluus valloillaan - kaksi aivan superihanaa ruusutuotetta jälleen!

Olen erittäin viehättynyt ruusutuotteista ihonhoidossa, kuten olen aiemminkin julistanut. Upeita ruusutuotteita on vaikka kuinka paljon ja kerronkin parista uusimmasta löydöstäni.

Jurlique Daily Moisture Balancing Serum (30 ml) 

Jurlique on erittäin laadukas australialainen luonnonkosmetiikkamerkki.  Tuotteiden raaka-aineena on käytetty myös paljon eteerisiä öljyjä ja aasialaisessa lääketieteessä jo vuosisatoja hyväksi todettuja kasviuutteita. Jurliquella on peräti omaa kasvituotantoa merkin maatilalla Etelä-Australian Adelaidessa, jossa on optimaaliset viljelyolosuhteet yrttien ja kukkien viljelyyn. Ei mikään ihme, että Jurliquen tuotteet tuntuvat jotenkin erityisiltä monien muiden laatumerkkienkin rinnalla.

Olen aiemmin päässyt kokeilemaan Jurliquen tuotteita hoitolakäynnillä ja ne jäivät mieleen ylellisinä, mutta helposti lähestyttävinä tuotteina. Jurliquen tuotteita myydäänkin Suomessa vain hoitoloissa ja joissakin verkkokaupoissa. Tuotteiden ulkoasu on erittäin tyylikäs ja yksinkertainen. Tilasin ensikokeiluun tarkoituksella tuotteen myös pullon ulkonäön takia; se on kaunis ja suorastaan suloinen, ja muodoltaan sellainen, että sitä on kiva hypistellä kädessä.



Jurliquen ruususeerumi on pakattu pumppupulloon ja pumppaan seerumia kasvoilleni noin kolme-neljä pumppausta kerralla. Ehkä vähempikin riittäisi, mutta haluan tuntea ihollani kunnolla kosteutusta. Seerumi imeytyy aika nopeasti ja sopii mainiosti voiteen ja meikinkin alle. Iho tuntuu sileältä ja raikkaalta. Käytän Jurliquen seerumia aamuisin.

Jurliquen ruususeerumissa on viehko ja elegantti ruusun tuoksu, mutta mitäpä muuta tämän hintaluokan ruusutuotteelta voisi odotakaan? Saan todella pidätellä itseäni, etten länttäisi seerumia naamaani tavallista useammin ja anteliaalla otteella. Koostumukseltaan se on valkoista emulsiomaista nestettä, mikä on vaan hyvä juttu, koska silloin seerumia helpompi rauhassa taputella kasvoille.

Jurliquen ruususeerumi kosteuttaa ja suojaa ihoa, sekä auttaa säilyttämään ihon kosteustasapainon. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille kuivaihoisille ja ”arjen luksusta” kaipaaville.  


The Skin House Rose Heaven Toner (130 ml) 

Korealaisen The Skin Housen Rose Heaven -kasvovesi houkutteli minua erityisesti somalla ulkonäöllään. Rose Heaven Toner on niin ikään pakattu tukevan oloiseen pumppupullon. Pullo on minusta todella nätti ja edustavan näköinen.

Rosen Heaven Tonerissa on luonnonuutteita, joiden luvataan tekevän ihosta pehmeän säteilevän, elinvoimaisen ja kirkkaan. Ruusukasvovesi auttaa myös ihon punoitukseen. Ruusussa itsessään on minun suosimiani anti-age –ominaisuuksia. Ruusutuotteet sopivat erityisesti normaalille, kuivalle ja ikääntyvälle iholle. The Skin House Rose Heaven –sarjassa on myös voide, seerumi ja emulsio.





Rose Heaven Tonerin koostumus on aika paksua ja seerumimaista, mikä ilahduttaa minua erityisesti. Tykkään tällaisista tuhdimman koostumuksen omaavista "kasvovesistä". Rose Heaven Toner ei todellakaan ole perinteinen kasvovesi, vaan minusta se on ennemminkin seerumi-hoitoneste (if that makes sense), mutta kutsun sitä tässä kuitenkin kasvovedeksi. Tällaisen kasvoveden kanssa ei kannata käyttää vanulappua, koska vanulappu imee suurimman osan, niinpä pumppaan kasvovettä sormiini ja taputtelen sitten ihoon. Kasvovesi imeytyy melko nopeasti, eikä iholle jää tahmaista tuntua. Korealaisen ihonhoitoideologian mukaan kasvovesi edistää tehokkaasti myös seuraavien hoitotuotteiden imeytymistä ihoon.





Kasvovedessä on hyviä anti-age -ainesosia; ruusu-uutteen ja ruusuöljyn lisäksi myös mm. niacinamidea. Mitään vavahduttavia vaikutuksia ei  tämäkään anti-age -tuote ole saanut aikaiseksi ihollani, mutta käyttömukavuus ja pieni hemmotteluefekti ovat tämän kasvoveden parasta antia. Yleensä haen kasvovesiltä myös virkistävyyttä, mutta Rose Heaven Toner on niin heviä settiä, että se on enemmäkin hoitava tuote kuin puhdistava ja virkistävä kasvovesi.




Jurlique Daily Moisture Balancing Serum maksaa Eleven-verkkokaupassa  39,20 euroa ja The Skin House Rose Heaven Toner Bearel-verkkokaupassa 24,90 euroa.


Onko muita ruusuhulluja?

30 kommenttia:

  1. Oi kuinka tuo Skin House tuote näin uutena juttuna näyttää houkuttelevalta. Jurliquen vuosittain vaihtuvat limited edition ruusu mistit on olleet mieleen. Nyt tosin käytössä Melvitan ja sekin on aivan ihana. Ruusun tuoksu ei ole lempparini, silloin kun tuoksu on kovin keinotekoinen, mutta silloin kun tuoksuu aidolta ruusulta, niin aah. Ainakin noissa Jurliquen ruusutuotteissa on ihana tuoksu.

    Kivaa uutta viikkoa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keinotekoinen ruusutuoksu on ihan nou-nou, mutta esimerkiksi juuri Jurliquen seerumissa on sellainen aito viehko ruusuntuoksu on minusta aivan paras. Sitä ei voi minun mielestäni kutsua "mummotuoksuksi" ;)
      Skin Housen pullon mukava ulkonäkö oli niin houkutteleva, että se ajoi minut sen hankkimaan ja ruusuisuus tietysti myös.
      Mukavaa uutta viikkoa Tiia<3

      Poista
  2. Jurliquen seerumi kuulostaa ihan loistavalta! Juuri sellaiselta, mitä oma ihoni tarvitsisi :) Täytyy muistaa toi, kunhan saan nykyisiä seerumeita kulutettua loppuun ja uudelle tulee tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että Jurliquen seerumi voisi sopia sullekin todella hyvin. Mun kuivalle iholle se on ihan passeli ja aivan ihana muutenkin. Pullon ulkonäkökin on todella suloinen:)

      Poista
  3. Ihanaa arjen luksusta ♥ Mä en ole ruusutuotteisiin juuri tutustunut mutta nyt mulla olisi yksi ruusuöljy jota ajattelin piakkoin kokeilla. Ruusuhulluksi tunnustaudun mutta koskee maljakkoon laitettavia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusumarjaöljy on yksi parhaista öljyistä, ainakin mun mielestä ja käytänkin vuosittain ainakin yhden pullollisen sitä. Juu, kyllä ne maljakkoon laitettavat ruusukimput on munkin mieleen;)

      Poista
  4. Tuo Ruususeerumi näyttää ja kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
  5. Mulla on ollut Jurliquen ruusuvesi, ja sen käyttö oli ihanaa luksusta, vaikka hyviä ruusuvesiä saa paljon halvemmallakin. Mutta kaunis pakkaus on vaan sellaista ylellisyyttä, joka saa iloa päivään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mielä pakkauksista: Jurliquessa viehättää myös merkin erittäin tyylikkäät ja tunnistettavat pullot. Niiden design on todella onnistunut ja tuotteet itsessään valloittavia:) Hintataso on hieman hidastavanut täydellistä hurahtamista;)

      Poista
  6. Jurliquella on kyllä todella ihania tuotteita just ruususarja ja Redness Rescue on omia lemppareita. :)

    Ihana pullo tuossa kasvovedessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt minkä Jurliquen tuotteen mahdollisesti seuraavaksi hankkisin. Pääsin kerran eräässä hoitolassa testaamaan joitakin tuotteita ja niistä tunsi selvästi, että raaka-aineet on ihan täyttä tavaraa. Pitääpä tutkia miten tuo Redness Rescue sopisi mun hipiälle;)

      Poista
  7. Mielnkiintoisia, uskon että voisin näitä tykätä kun ruusuvesien fani olen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet ruusuvesien fani:) Niin minäkin! Näitä kahta tuotetta voin suositella suurella sydämellä:)

      Poista
  8. Oih, taas ihanuuksia siellä! On muuten tosi herkkuja nuo putelit näin kuvien perusteella. Olen tainnut lähestyä tuota ruusuhulluutta pikkuhiljaa, kun täältä sivuiltasi juuri hoksasin tuon antiage- jutun (miten se olikin lipsahtanut katseeltani?) jotkut tuotteet ovat niin suunniteltuja siihen hemmottelu- fiilikseen, ja sellaista aina välillä tarvitaan. Eilen viimeksi. Paljon. :D Ihanaa viikkoa ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullojen ulkonäkö on yksi houkutteleva tekijä. Helpomminhan sitä käsikin tarttuu sellaisen tuotteeseen, mihin silmä nauliintuu;) Ruusussa on paljon anti-age -ominaisuuksia, minkä takia niiden puoleen itsekin ihan luontevasti kallistun ja kun tykkään ruusuntuoksusta, niin siinähän on jo monta hyvää syytä:) Hemmottelufiilishän on tietysti kirsikkana kakun päällä. Ilman sitähän kosmetiikkaharrastelu olisi hieman vajaata.
      Ihanaa viikko sinne, Maarit<3

      Poista
  9. Niasiiniamidi, eli niasiini tai nikotiiniamidi on ihan vaan suomeksi B3-vitamiini.

    VastaaPoista
  10. Piti vielä lisäämäni, että aidot eteeriset öljyt ovat siitä mukavia (jopa tuoksuallergikoille), että niiden tuoksu on intensiivinen, mutta häipyy aika pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parikymmentä vuotta sitten harrastelin eteerisiä öljyjä, ja tuon mainitsemasi tuoksuasian huomasi silloin ihan selkeästi. Moni tuntui ainakin silloin luulevan asian olevan juuri päinvastoin.

      Poista
    2. Niinpä, sitä minä ihmettelen.

      Poista
  11. Kaikki ruusu tuotteet olis niin hyviä mun kuivalle iholle, mutta en voi sietää ruusun tuoksua! Nyt repäsin ja ostin The Body Shopilta ruusu kasvosuihkeen sillä seassa on hieman shimmeriä eikä tuoksukaan ollut kauhean paha! Skin Housen tuotteet on ollu pitkään sellaisia mitä oon halunnu kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ymmärrän, en minäkään käyttäisi sellaista tuotetta, jonka tuoksu on sietämätön tai ainesosa muuten arveluttavien listallani. Kuitenkin toisinaan itsekin myönnyn ja ostan jonkin sellaisen tuotteen, jos muuten on ylivertainen:) TBS:llä on paljon kivoja ruusutuotteita, joihin en ole ehtinyt perehtyä, mutta pitäisi!
      Bearelilla on aika paljon Skin Housen tuotteita myynnissä ja jossain vaiheessa tutkin lisää mitä itselle sopivia löytyisi:)

      Poista
    2. Oletteko muuten huomanneet, että eri ruusut (jopa eriväriset) tuoksuvat ihan erilaiselle?

      Poista
    3. Olen huomannut ainakin sen, että keltaiset ruusut tuoksuvat ihan erilaiselta kuin punaiset ruusut. Oikeastaan keltaiset ruusut tuoksuvat vähän paremmmilta.

      Poista
  12. Skin Housen tuotteessa neljänneksi eniten silikonia, en laittaisi naamaan, tukkii ihohuokoset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on silikooneja, mutta ei häiritsevän paljon omasta mielestäni. Yleensä kartan silikooneja voidemaisissa tuotteissa, koska niissä silikoonit tulevat selkeästi esille. Tämä toner ei tunnu samanlaiselta, vaan se imeytyy ihoon todella hyvin, eikä jätä kalvomaista tunnetta ihon pintaan.

      Poista
  13. Mä en ole vielä Jurliqueta kokeillut, mutta aion jossain vaiheessa merkkiin tutustua :) Mäkin tykkään ruususta ja varsinkin sen tuoksusta kosmetiikassa <3 Skin House herätti mielenkiintoni jo silloin, kun kuulin sen Bearelille saapuneen. Just tuon tyyliset, paksummat kasvovedet on ihastuttavia, kun niitäkin voi kerrostaa hoitonestemäisesti ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skin Housen "toner" on mun mielestä ilmiselvästi seerumi eikä kasvovesi. Sitä on myös helppo kerrostaa, koska se imeyyty nopeasti. Sopisi varmasti sullekin:)
      Jurliqueta olen miettinyt pitkään ja kun hoksasin elevenin sivuilla tuon ruususeerumin, niin sehän piti sitten tilata;) Ruusu on myös mun yksi lemppariainesosa vaikutuksensa ja tuoksunsa puolesta. Jee, kiva että kamukin tykkää ruususta<3

      Poista

Kiitos palautteesta ja kommenteista!