maanantai 5. maaliskuuta 2018

Derma E Anti-Wrinkle Toner & Eye Cream


Olen viime aikoina hurahtanut kasvovesiin. Kuten olen tainnut aiemminkin mainita, olen pitänyt kasvovesiä aika epäkiinnostavina ja tavanomaisina ihonhoitotuotteina, mutta olen sittemmin kääntänyt kelkkani lähes totaalisesti. Kasvovedet ovat tärkeä osa sekä aamu- että iltarutiiniani. Haluankin esitellä jälleen yhden uuden kasvovesi-ihastukseni. 

Tilasin iHerbistä  Derma E  Anti-Wrinkle Toner - Vitamin & Glycolic Acid (175 ml). Pullo maksoi noin 9 euroa. Derma E on amerikkalainen luonnonkosmetiikkamerkki, jonka tuotteet ovat eläinkokeettomia, vegaanisia ja GMO-vapaita. Valikoima on melko laaja ja hintataso kohtuullinen. Ant-Wrinkle kasvovesi on lisäksi parabeeniton ja alkoholiton. Se on suunnattu etupäässä normaalille ja rasvoittuvalle iholle, mutta minusta se toimii vallan mainiosti myös kuivemmalle iholle. Kasvovesi sisältää mm. papaijaa ja merilevä, joiden luvataan virkistävän ja pehmentävän ihoa.


Derma E kasvoveden anti-age –ominaisuuksista en ole saanut juuri mitään näyttöä yhden pullon perusteella, mutta kasvoveden parasta antia tähän mennessä on sen erittäin miellyttävä tuoksu ja virkistävä tunne iholle. Kasvovedessä on uutta suursuosikkiani taikapähkinää (hamamelis virginiana eli witch hazel) ja tuoksusta sen jo tunnistaa. Varsinaiset vaikuttavat aineet, glykolihappo ja retinyl palmitate, löytyvät ilahduttavasti inci-listan alkupäästä .

Inci-lista näyttää tältä (kopsattu iHerbin sivuilta):
Purified water (aqua), glycerin, propanediol, polysorbate 20, glycolic acid, retinyl palmitate (vitamin A), panthenol (provitamin B5), hamamelis virginiana (witch hazel) extract, cucumis sativus (cucumber) fruit extract, carica papaya (papaya) fruit extract, macrocystis pyrifera (sea kelp) extract, organic chamomilla recutita (matricaria) flower extract (.5%), organic aloe barbadensis leaf extract (.1%), polysorbate 60, potassium sorbate, phenoxyethanol, ethylhexylglycerin, floral fragrance. 

Olen totaalisen ihastunut Derma E:n kasvoveteen. Se tekee todella sileän ja raikkaan tunteen iholle, mutta mitään merkittäviä anti-age -vaikutuksia sillä tuskin saa kovin nopeasti. Uskon, silti että pitkäjänteinen käyttö on lopulta palkitsevaa.



Tilasin iHerbistä samalla myös Derma-E Anti-Wrinkle Eye Creamin, 14 g (hinta noin 10 euroa). Sen luvataan kosteuttavan, ravitsevan ja uudistavan silmänympärysihoa, sekä silottavan jo näkyviä juonteita. Siis ihan tuttuja lupauksia.



Derma-E Anti Wrinkle -silmänympärysvoide sisältää e-vitamiinia ja vihreää teetä, jotka suojelevat vapailta radikaaleilta, sekä kosteuttavia avodado-, seesami- ja auringonkukkaöljyä.

Derma-E:n silmänympärysvoide tuntuu ihan perustuotteelta. Se ei ole saanut aikaan mitään vautsivau-elämyksiä, eikä mainittavampia tuloksia ryppyrintamalla. Voide on sinänsä miellyttävän tuntuista, levittyy hyvin ja imeytyy vaivatta silmänympärysiholle. Voiteen koostumus on kuitenkin aavistuksen liian löysää omaan makuuni, koska pidän vähän tuhdimmista voiteista. 


Inci-lista on tällainen (kopsattu iHerbin sivuilta):
Purified water (aqua), glycerin, glyceryl stearate, coco-caprylate, diheptyl succinate, capryloyl glycerin/sebacic acid, copolymer, sesamum indicum (sesame) seed oil, cetyl alcohol, persea gratissima (avocado) oil, organic camellia sinensis (green tea) leaf extract (1%), glyceryl stearate citrate, panthenol (provitamin B5), retinyl palmitate (vitamin A), tocopheryl acetate (vitamin E), helianthus annuus (sunflower) seed oil, xanthan gum, potassium cetyl phosphate, ethylhexylglycerin, potassium sorbate, phenoxyethanol.

Näistä kahdesta Derma E:n tuotteesta kasvovesi on ehdottomasti suosikkini. Luultavasti tilaan sitä vielä joskus uudestaankin, kunhan olen saanut tutustuttua muutamaan muuhun kasvovesi-ihastukseen kunnolla.

Onko Derma E sinulle tuttu merkki?

22 kommenttia:

  1. Olen kuullut kyllä Derma E:stä, mutten koklaillut..vielä. Oh, some many puteli ja niin vähän aikaa :D Kiinostavaa seurailla, kuin tuo ryppis silmien ympärillä toimii. Hmm, kun hankittavaksi tuo täälläkin tulee piakkoin. Sama juttu muuten ollut tuon kasvoveden kanssa : miksi? Nyt sitten olen alkanut lämmetä ajatukselle, että onhan tuolla hyviäkin puolia :) Ihanaa viikkoa sinne <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, niin paljon puteleita ja niin vähän aikaa;)
      Olen käyttänyt kasvovesiä vuosia hyvin mekaanisesti, enkä ole hirveästi perehtynyt niiden erilaisiin ominaisuuksiin. Sitten minulle valkeni kuin salamaniskusta, että kasvovesissäkin on huikeita eroja;) Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt on tullut sitten kokeiltua monenmoista ja kokeilut sen kun jatkuvat!
      Upeata viikkoa sinullekin<3

      Poista
  2. On tuttu merkki :) Joskus vuosia sitten mulla oli muutamia Derma E:n tuotteita käytössä. Harmi vaan, että en enää tarkemmin muista mitä ne olivat, lukuunottamatta Derma E:n hyaluronihapposeerumia. Seerumi oli ihan ok, mutta ei tajunnan räjäyttävää :D Derma E:llä näyttäisi olevan nykyään ihan mielenkiintoisen kuuloisia tuotteita ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on tuttu merkki. iHerbissä on aika hyvä tarjonta Derma E:n tuotteita, eikä hinnat päätä huimaa. :)

      Poista
  3. Olikohan tämä kasvovesi mainittu joskus Karkkipäivä-blogissa, koska muistan laittaneeni sen iHerbin Wishlistille, jos joskus innostuisin sitä kokeilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on iHerbissä aika pitkä Whislist;) Kovin usein ei Derma E tule blogeissa vastaan, enkä muista Karkkipäivän postausta, mutta täytyypä käydä etsimässä:) Kiitos vinkistä.

      Poista
  4. Mä oon myös hurahtanut kasvovesiin😊joskus 5v sitten en käyttänyt ollenkaan. Mukavaa alkavaa viikkoa💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä käyttänyt kiltisti kasvovettäkin jo suorastaan vuosikymmeniä, mutta en ole niitä sen kummemmin miettinyt, kunhan jotain olen käyttänyt, mikä on kaupassa käteen osunut;) Kasvovesissä on hurjasti vaihtoehtoja ja ehkä myös erilaisten mistien ja hoitovesien tulo markkinoille on vaikuttanut, että kasvovesiäkin tutkii ihan eri tavalla:)
      Kivaa viikkoa Krstiina<3

      Poista
  5. Mä muistan kun sä mullekin aikoinaan kommentoit johonkin postaukseen missä höyrysin jostain mun suokkari kasvovedestä jotain, et ne ei oikein kiinnosta sua. :D Tää on oikeasti just tätä, mut eikös nainen voi aina muuttaa mielensä. ;) Derma E ei ole itselleni tuttu ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onpa hyvä, että on kehietystä tapahtunut;) Ja nainen varsinkin voi muuttaa mielensä ihan käden käänteessä. Olisi aika kummaa, jos niin ei kävisi;)

      Poista
  6. Derma E ei ole tuttu ennestään, mutta tuotteet kuulostavat oikein passeleilta :) Mulla ei vaan into juurikaan riitä ulkomailta tilailuun, jos ei ole jotain ihan erityistä tähtäimessä mitä ei Suomesta löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en aiemmin tilaillut juuri mitään ulkomailta, mutta joitakin tuotteita on melkein pakko tilata, kuten the Ordinaryn tuotteet. Lisäksi iHerbissä on monia kiinnostavia edullisia merkkejä, minkä takia sieltä tilaan. Suomesta saa nykyään aika hyvin kaikenlaista ja tarjonta paranee koko ajan:)

      Poista
  7. Mulla on kans tullu hurahdus kasvovesiin ja varsinkin niiden kerrostamiseen, nytkin on kolmea erilaista kasvovettä joita lotraan naamaan ennen muiden tuotteiden laittoa ja täytyy myöntää että kyllä huomaa eron! Juuri tämä kasvovesi ei ole tuttu tai edes merkki mutta joka pullollisen jälkeen on yleensä aina jotain uutta käytössä, ei samaa kahta kertaa peräkkäin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on muitakin kasvovesiin hurahtaneita:) Kasvovesillä läträäminen on ihanaa ja odotan jo ihan malttamattomana, että pääsen aloittamaan seuraavat ennenkokemattomat kasvovedet:) Eikä tosiaankaan kahta kertaa samaa peräkkäin;)

      Poista
  8. Mitä vikaa on kunnon puhtaassa hanavedessä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Ei siinä ole mitään vikaa. Veikkaan, että pelkkä vesi ei innosta puhdistustuotteena ihan samasta syystä kuin miksi se samainen puhdas hanavesi ei riitä ihmiselle ainoaksi juomaksi, vaikka vesi onkin ainoa juotava neste mitä aikuinen ihminen oikeasti tarvitsee pysyäkseen hengissä. Ihmisten erilaiset tarpeet, mieltymykset, toiveet, pyrkimykset, halut yms. lienevät motiivina monien muidenkin valintojen kohdalla kaikilla elämänalueilla.

      Poista
  9. Kasvovesi kuulostaa sellaiselta, että tykkäisin :) Pidänkin tän mielessä!

    VastaaPoista
  10. Mulla on muistaakseni joku Derma E:n tuote iHerbin toivelistalla ollut jo pitkään. Olisikohan jopa tuo sama kasvovesi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia toivelistoja ei voi millään muistaa...;)

      Poista
  11. I do not even know how I stopped up right here, but I thought this put
    up used to be great. I do not realize who you are but certainly you're going to a
    famous blogger if you happen to are not already ;) Cheers!

    VastaaPoista
  12. Thanks for helping out, good information.

    VastaaPoista

Kiitos palautteesta ja kommenteista!