maanantai 31. lokakuuta 2016

Shaaanxo palette

Uusiseelantilainen kauneustubettaja Shannon Harris eli Shaaanxo on ykkössuosikkini kaikista seuraamistani kauneustubettajista. Olen katsonut kaikki Shannonin kauneuskanavan videot (yli tuhat) sekä Shaaanxo Vlogs -kanavan videot (melkein 500). En ryhdy nyt sen tarkemmin selostamaan Shaaanxosta sen enempää, sanonpa vain, että kyllä on meikkaustaidoissa ja videoiden laadussa ihan ykköstykki. Lisäksi Shannon on persoonana mitä kaunein, herttaisin ja valloittavin nuori nainen, joka on itse kovalla työllä ja vankalla osaamisella päässyt todella pitkälle kosmetiikkamaailmassa ja YouTubessa. Seuraan säännöllisesti pariakymmentä muutakin kaunestubettajaa ja joitakin muita ihan satunnaisesti, mutta Shaaanxo on ylitse muiden. Totisesti.

Shaaanxo YouTube -kanavalle pääset tästä.

Shaaanxolta tuli alkuvuodesta markkinoille  luomiväri-/huulimeikkipaletti yhteistyössä BH Cosmeticsin kanssa. Palettia on kovasti kehuttu. Koska en tilaa ulkomailta, ajattelin, että en tuota palettia tule koskaan saamaan. Olen katsonut lukemattomia videoita ko. paletista, niinpä hinku saada se itselle kasvoi ja kasvoi kesän ja alkusyksyn aikana. Heaven's calling my name!  Niinpä käytin poikaani välikätenä ja hän tilasi paletin BH Cosmeticsin sivuilta ikään kuin itselleen, mutta siis minulle. Kiitos! Oi, että olen onnessani! The Happiest Woman on Earth!







Haluan jakaa alkutunnelmat Shaaanxo-paletista. En ole sitä vielä käyttänyt, en edes suojamuoveja poistanut, saatika  swatchaillut, koska haluan ensin rauhassa fiilistellä paletin kanssa. Katsella ja pyöritellä sitä käsissäni. Minulla ei ole koskaan ollut mitään näin ihanaa meikkituotetta!






Paletti itsessään on aivan mielettömän nätti ja todella tukevaa tekoa ja siinä on peili molemmin puolin. Jess! Ei mikään hempuli härpätin, jollaiseksi pahvista palettia erehdyin luulemaan. Paletissa on yhdeksän luomivärinappia. Osa on mattaa ja osa shimmerisiä. Kaikki sävyt ovat  suhteellisen hillittyjä ja neutraaleja, joten ne sopivat varmasti monelle.


Paletin toinen puoli on huulipunia. Tunnustan, että ne eivät ole ihan yhtä kiinnostavia kuin luomiväripuoli, joka oli ensisijainen syy paletin hankkimiselle. Kaikki huulipunasävyt ovat kauniita, kirkkaita ja intensiivisiä.  Sävyjä on niin monta, että niistä riittää joka lähtöön.

Kirjoittelen lisää  Shaaanxo-paletista, kun olen saanut sitä riittävästi hiplata ja ihailla ja olen päässyt tositoimiin sen kanssa.

Paletti maksoi postikuluineen noin 22 euroa, mikä on  mielestäni todella vähän näin ihanasta valtameren tuolta puolen tulleesta paletista.

Onko sinulla jokin meikkituote, joka on saanut pääsi ihan pyörälle?



lauantai 29. lokakuuta 2016

Sweater Weather Tag - mää kans!

Hei, määkin haluun tehä tämmösen, vaikkei kukaan multa oo mitään kysyny! Vastaan kuitenki!

Mikä on lempituoksukynttiläsi?  En polta koskaan kynttilöitä tuoksulla tai ilman. Pelkään ihan hitosti tulipaloa, joten that's that. Juu, eikä siinä auta mitkään varotoimet, juttu vaan on niin, että pelko on suurempi kuin kynttilän loimotuksen  tunnelmallinen vetovoima, mistä en hirveästi perusta kumminkaan. Olen aina ihmetellyt sitä, että illallista  kynttilävalossa pidetään jotenkin romanttisena. Jos ukkeli olisi niin banaalin jutun minulle järkännyt joskus alkuaikoina, olisin katsonut häntä uusin silmin. Onneksi ei tehnyt niin ja olen säästynyt kynttiläillallisilta kokonaan. Nyt varmaan joku loukkaantuu verisesti, mutta olen vain rehellinen, suora ja teeskentelemätön. Se kantaa pidemmälle pitkässä juoksussa.

Kahvi, tee vai kaakao? Kahvi, ehdottomasti. Kaakao, never. Teistä (kantasana tee, ei tie) juon vain Clippersin lakritsateetä, yllätys, yllätys, koska se on niin makiaa.

Muutatko meikkirutiinejasi vuodenajan vaihtuessa? Kyllä, himpun verran tummempiin sävyihin normiarkena, mutta viikonloppuisin voin vetäistä jotain riemunkirjavaa ihan omaksi ilokseni ja ukkelin hämmästykseksi.

Mikä on lempijouluruokasi? Lanttulaatikko, ehdottomasti. En syö jouluna paljon muuta kuin lanttulootaa. En syö kinkkua (enkä sianlihaa muutenkaan ikinä), en kalkkunaa, en rosollia, en mitään kalahommeleita, enkä ainakaan lipeäkalaa. Phyi fan. Lanttulaatikkoa uppoaakin sitten valtaisat määrät.

Hatut vai kaulahuivit? Kaulahuivit, ehdottomasti. En käytä hattuja, tosin minulla on jossain vaatehuoneen perukoilla hyvässä tallessa musta versio Tarja Halosen muumimammahatusta. Mielestäni se on varsin tyylikäs lierihattu, joten älkää yhtään irvikö.

Mikä on eniten käytetty villapaitasi? En juurikaan käytä villapaitoja. Varmaan yksi Henkka Maukan harmaa tunikamallinen ja taatusti takapuolen peittävä neulepaita on se käytetyin villapaitani.

Paras syksyinen kynsilakka? En käytä kynsilakkaa, koska minulla on rakennekynnet. Käyn kynsihuollossa 3-4 viikon välein ja vakiokynsiteknikko kanssa pähkäilemme aina yhdessä mitä kivaa tällä kertaa. Nyt olen tykästynyt laitattamaan eripari kynsiä eli paria kolmea eri väriä niin, ettei kaikki kynnet ole samaa sävyä ja/tai koristetta. Ottiko tuosta nyt mitään selvää? Ei voi kuin toivoa.

Syksyn lempihajuvetesi? Minulla on tällä hetkellä käytössä vain kaksi hajuvettä. En ole kovin intona hajuvesiin. Nuo kaksi riittävät vallan mainiosti ja lempihajuveteni ovat siis Shakira ja Yves Rocherin Monoi de Tahiti. Matalimmalla profiililla mennään.

Tummat huulet vai kunnon kissarajaukset? No, tummat huulet, tiätty. Näin vanhoilla silmillä kissarajaukset näyttäisivät aika Cruella de Vil -meiningiltä, joten ehei.

Futispelit vai lehtikasaan hyppiminen? Mihinköhän kulttuuriseen kontekstiin nuo futispelit viittaavat? Vissiin Ameriikan ihmemaahan? Sanoisin, ettei kumpikaan. Inhoan sekä urheilua että pelejä,  ja lehtikasaan hyppimisessä kävisi eittämättä niin, että täräyttäisin itseni massiivisen ruhoni kera (ne fysiikan lait!) lehtikasan läpi suoraan pyllylleni  kovaan maahan, ja mitä kivaa siinä sitten olisi?

Pillifarkut vai leggingsit? Kiskon mielelläni molempia ahterini peitoksi, mutta erikseen.

Nilkkurit vai UGGit? Nilkkureita minulla on monen monta, Uggeja ei ainuttakaan. Uggit kyllä haluaisin, siis ne aidot, mutta en kärsi maksaa niiden normihintaa, joten nilkkureilla mennään.

Paras tv-ohjelma tänä syksynä? Katsoin Sorjosen kaikki jaksot yhteen putkeen Yle Areenalta. Se oli varsin koukuttava sarja, joten pakko oli nähdä kaikki heti. Sorjosessa on erittäin hyvät näyttelijät, uskottava tarina ja todentuntuiset henkilöhahmot. Lisäksi on erittäin hyvä, että tapahtumapaikka on jokin muu kuin (maailmannapa) Helsinki.

Biisi, joka saa sut uppoutumaan syysfiiliksiin? En kuuntele musiikkia (katso syy täältä), joten eipä ole sellaista.

Millainen syyssää tämänhetkisessä asuinpaikassasi vallitsee? Tasasen harmaa tihkusateinen paskakeli. Mitäpä muuta!

Mikä on parasta syksyssä? Ei mikään! Ainoa hieman mieltä kohottava hetki on se, kun kelloja siirretään tunti taaksepäin, mutta ei yhdestä tunnista riemua riitä kovin pitkäksi aikaa. Tai ehkä myös se, että syksy ei ole ihan niin syvältä kuin umpipimeä talvi, erityisesti tammikuu, jota vihaan. Syksy on astetta pienempi paha.

Tämmönen pirtsakka syysihminen täällä!

Valoisa kesämuisto. Aah, leivos ja kahvi!

torstai 27. lokakuuta 2016

Kelpo kombo Artdeco Volume Supreme Mascara & Lash Booster

Minulla ei ole mitään suosikkiripsivärimerkkiä, vaan kokeilen eri merkkien erilaisia ripsivärejä.  Käytän etupäässä vesiliukoisia ripsivärejä.  En osta mitään kovin kalliita ripsivärejä, koska ripsivärin elinkaari on aika lyhyt.  En odota ripsivärin tekevän mitään ihmeitä. Yleensä lupaukset volyymistä, pituudesta, erottelevuudesta tai muusta  sen kaltaisesta eivät käytännössä pidä paikkaansa tai ainakin melko harvoin. Odotan ripsiväriltä vain, että massa ei ole kauhean paksua, eikä klimppistä, eikä harja ole mikään mollukka.  Kapeaharjaksinen ripsiväri on minulle paras.

Kokeilin hetken aikaa ripsienpidennyksiä, mutta minusta ne olivat vaivalloiset pitää, eikä ne edes näyttäneet minun silmissäni kovin näteiltä. Eikä kukaan muu niitä edes huomannut! Hukkaan menivät!Ripsienpidennykset ovat  kalliita ottaa ja huoltaa,  enkä koe niitä sen arvoisiksi.



Ripsivärin hylsy on
todella kaunis,
vai mitä?

Pidän Artdecon ripsiväreistä.  Suurin osa on hyviä. Tämän hetken suosikkini on Artdecon Supreme Volume Mascara. Niinpä, voluumia luvataan. Ripsivärin harja ei ole  pienimmästä päästä, muttei mikään pullonharjakaan. Ripsivärin massa on sopivan semi-ohutta, joten sen saa kivasti asettumaan ripsille. Käytän ripsivärin alla Artdecon Lash Boosteria (valkoista tavaraa) lähinnä tuomaan ripset paremmin esille ja ehkä vähän tuheuttamaankin.  Boosteri ei ole mitenkään välttämätön, mutta ripsiväri asettuu paikoilleen vaivattomammin, kun ripsissä on jonkinlainen primeri. Lash Boosterista tulee sitä volyymia, jos on tullakseen, ei varsinaisesti ripsiväristä itsestään. Olen kokenut tämän  parin erittäin hyväksi komboksi. Ripsiväri pysyy hyvin kuosissaan, ei murustu, ei valahda alaluomille, eikä leviä pois paikoiltaan muutenkaan.



Minkälaisista ripsiväreistä sinä pidät? Onko jokin suosikkimerkki ylitse muiden?

maanantai 24. lokakuuta 2016

Messusaalis

Kävin I Love Me -messuilla perjantaina. Tutustuin messuilla etupäässä kosmetiikkaan shoppailumielessä. Muut osastot eivät hirveästi kiinnostaneet, enkä niihin etukäteen kovasti edes tutustunut. Minua ei juurikaan kiinnosta esimerkiksi terveysruokajutut (eikä new age -jutut muutenkaan), ja vaikuttikin siltä, että ne olivat vallanneet entistä enemmän alaa nykytrendin mukaisesti. En myöskään ollut kuuntelemassa mitään luentoja tms. sen suuremmitta selittelyittä.

Luettelen messuostokseni ihan randomissa järjestyksessä. Mukana ovat myös vitamiinit, koska kaunistavathan nekin osaltaan ihmishabitusta, mikäli tepsivät ja niitä muistaa käyttää. Näytepussukat ovat myös eksyneet kuvaan. En nyt sen kummemmin syväluotaa tuotteita, vaan arvioin niitä sitä  mukaa, kun ryhdyn niitä käyttämään.


Siinä ovat, eivätkä muuta voi.

Esse Trial Pack Dry Skin: Cream Cleanser 810 ml), Gel Cleanser (10 ml), Rich Moisturiser (5 ml), Ultra Moisturiser (5 ml), Microderm Exfoliator (10 ml), Cream Mask (10 ml)

Medik8 Retinol Vitamin A Renewal Cream (50 ml)

Urtekram Cleasing Lotion Nordic Birch (245 ml)
Urtekram Shampoo Lavender (250 ml)

Mossa Vitamin Oil Cocktail Sea Buckthorn  & Raspberry (30 ml)
Born to Bio Elixir Sublimant Monoi de Tahiti (50 ml)
Laboratoire du Haut-Ségala Organic Musk Rose Oil (50 ml)

Batiste kuivashampoo Original

Esse Refining Cleanser (150 ml)

Cattier Cleansing Micellar Water (300 ml)

YA Naturae yövoide kaura manteli, kuivalle iholle (50 ml)
YA Naturae kasvovesi mustaherukka ruusumarja, kaikille ihotyypeille (150 ml)
YA Naturae silmänympärysvoide seljankukka, kaikille ihotyypeille (15 ml)
YA Naturae huulivoide oliivi jojoba (15 ml) näyte
YA Naturae päivävoide puolukka, kuivalle iholle (50 ml)

Lavera Beautiful Mineral Eye Shadow Latte Macchiato 03 (poistotuote)
Models Own  Waterproof Kohl Pencil Eyeliner sävy 07 (Black Onyx)
Models Own  Waterproof Kohl Pencil Eyeliner sävy 06 (Chocolate Copper)
Make Up For Ever Waterproof Eyeliner Pencil musta
Logona Double Eyeliner Pencil  03 light grey
Palladio Immortal Kajal harmaa
Palladio High Intensity Herbal Lip Balm pizzazz pink

Everyday Minerals Eye Kabuki Brush
Everyday Minerals Dome Blending Brush
Ecotools Airbrush Concealer

Olen tyytyväinen, että pystyin hillitsemään messujen ajan luomiväriaddiktiotani ja ostin vain yhden luomivärin. Eikä itsehillintä ollut edes kovin vaikeaa, koska tarjonta oli mielestäni aika kehno. Muutoinkin minusta tuntui, että messujen tavaratarjonta kokonaisuudessaan oli aika vaisu ainakin värikosmetiikan osalta. Netistä löytää paljon kiinnostavampia meikkimerkkejä kuin mitä messuilla oli esillä.

Ostoksiini olen sinänsä ihan tyytyväinen. On kiva päästä kokeilemaan joitakin itselleni täysin uusia ihonhoitomerkkejä kuten Esse ja Mossa. Muutoinkin ostin enimmäkseen luonnonkosmetiikkaa, vaikken sen ylin ystävä olekaan. Luonnonkosmetiikkatarjonta oli todella runsas, niin siihen sitten kallistuin.

Meikkipuolelta hankin etupäässä rajauskyniä, koska ne ovat meikkituotteista helpoimmasta päästä, eivätkä hutiostokset siten hirveästi harmita. Lisäksi niitä minulla kuluu aika paljon.  Meikkituotteet ovat enimmäkseen minulle ihan uusilta merkeiltä,  kuten Models Own ja Palladio. Make up For Everin tuotteitakaan en muistaakseni ole koskaan käyttänyt. Nyxin pisteeseen en edes yrittänyt mennä, koska siellä oli koko ajan aivan hillitön tungos, enkä ole niin Nyxin perään, että jaksaisin kyynärpäitäni rasittaa.

Iloitsen erityisesti Everyday Mineralsin siveltimistä. Ne vaikuttavat todella hyviltä. Toivon, että täyttävät tai peräti ylittävät odotukseni. Se olisi varsin lystiä.

Kävitkö messuilla? Oletko tyytyväinen? Saitko hyvän saaliin?

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Pikaostokset - verryttelyä I Love Me -messujen shopping spreetä varten

Olin pyhästi päättänyt, etten osta ainuttakaan kosmetiikkatuotetta ainakaan pariin viikkoon, vaan kohdennan kaikki resurssini I Love Me -messuille. En kuitenkaan malttanut olla ostamatta jotain pientä, ihan vaan vähän ja suurin piirtein harkiten.



Cailap Mariela Sarkima puuterisivellin (noin 20 euroa)

Olen tykästynyt kovasti  Cailapin Mariela Sarkima -siveltimiin. Niitä ei kovin paljon näe enää myynnissä, joten ilahduin kovasti, kun löysin puuterisiveltimen Tokmannilta. Sivellin on synteettistä karvaa ja himpun verran karkean oloinen, mutta what the heck, antaa olla vaan! Vihreä varsiosa miellyttää myös silmää ja sivellin kokonaisuudessaan tuntuu sopivan jämäkältä ja ketterältä. Odotan innolla, että pääsen siveltimen kanssa tositoimiin.

Smashbox Always Sharp Waterproof Kohl Eyeliner, sävy Bare (22 euroa)

Pyörähdin pikaisesti Kicksissä ja suuntasin laput silmillä suoraan Smashbox -hyllylle. Merkin tuotteet eivät ole halvimmasta päästä, mutteivat mitään överikalliitakaan. Olin ajatellut ostaa vain jotain pientä ja neutraalia. Koska olin uuden rajauskynän tarpeessa, niin valintani osui tietysti juuri sellaiseen. Tarvitsen sisärajauksia varten vaaleaa sävyä. Ajattelin kokeilla vedenkestävää kynää vaihteeksi, koska sillähän saa tietysti sisärajaukset pysymään parhaiten.
Rajauskynässä on poikkeava teroitussysteemi; kierrettävä korkki toimii teroittimena eli kun korkin kiertää auki, se automaattisesti teroittaa kynä. Todella kätevää ja innovatiivista. Tällaiseen en ole törmännyt aiemmin. Vaihtelu virkistää, sanotaan.

ModelCo Miracle Veil Skin Perfecting Fluid (20,30 euroa)

Etsiskelin uutta kasvomeikkiprimeria. Olen käyttänyt useamman putelin Barry M:n vihreätä primeria (yksi on vielä jemmassa), josta olen tykännyt kovasti. Nyt käytän vaihteeksi Rimmelin Fix & Protect  -primeria, joka ensituntumaltaan ei ole minua hurmannut. Se ei jotenkin vaan  tunnu hyvältä iholla. Aion kyllä käyttää sen loppuun, mutta haluan kokeilla jotain toista sen rinnalla. Bongasin Eleven.fi -verkkokaupasta australialaisen merkin, ModelCo:n ihmeitä tekevän ihon  viimeistelyfluidin tai miten tuon kääntäisi vähemmän kökösti.  En ole tietääkseni koskaan  käyttänyt mitään australialaista meikkituotetta, niinpä on kiva päästä kokeilemaan aivan uutta merkkiä.

Primeri sisältää ruusunmarjaöljyä, kamomillauutetta ja granaattiomenan siemenöljyä. Upeata! Primeri ei sisällä parabeeneja, mineraaliöljyjä, eikä eläinperäisiä ainesosia. Aina vaan parempi! Kohta nähdään  miten pelittää!

Joko odottelet innolla ja jännittyneenä I Love Me -messuja, mikäli olet sinne menossa?


maanantai 17. lokakuuta 2016

Shop my stash

Olen nähnyt ulkomaalaisilla, lähinnä amerikkalaisilla, kosmetiikka-YouTube -kanavilla Shop my stash -postauksia, jotka ovat meikäläisten pannuprojektien kaltaisia. Shop my stash tarkoittaa siis, että otetaan tehokäyttöön omista jemmoista joitakin vähemmän käytettyjä  meikkituotteita. Shop my stash on kuitenkin lievempi versio pannuprojektista, koska siinä  tavoitteena ei ole varsinaisesti saada tuotteita kulutettua loppuun, vaan käyttää niitä vähän ahkerammin. Päätin ottaa tehokäyttöön muutaman todella hävettävän vähällä käytöllä olevan meikkituotteen.

Sleek i-Divine luomiväripaletti Original
Sleek i-Divine luomiväripaletti Del Mar Vol. II

Shimmerit ylhäällä ja häröt alhaalla
Ostin Sleekin paletit Citymarketista talvella (kai se oli talvea) heti, kun Sleekin paletteja tuli sinne myyntiin. No, tulipa sitten hieman äkkinäisellä päätöksellä ja rajattomalla luomiväriahneudella ostettua nämä Sleekin paletit. Näistä kahdesta tykkään enemmän Original -paletista, koska sen värit ovat kirkkaat ja käyttökelpoisemmat kuin Del Mar Vol II:n värit, jotka ovat suoraan sanottuna aika häröjä. Ainoa huono puoli ja suuri sellainen Originalissa on se, että kaikki sävyt ovat shimmerisiä (paitsi vasemman ylänurkan musta). Kuten arvata saattaa, ei ihan hirveästi normiarkena tule shimmeriä käytettyä luomilla, vaikka eipä kai shimmereissä sinänsä mitään  ihmeellistä ole. Originalin sävyt ovat aivan ihania koristesävyjä ja sellaisina niitä olen käyttänytkin ja nyt sitten käytän entistä enemmän. Tähtisilmät, here I come.

Del Mar Vol. II:n sävyillä normaalin meikin loihtiminen luomille vaatii aikamoista kekseliäisyyttä, sen verran outoja sävyt ovat. Ihan kivojahan esimerkiksi nuo kelta-oranssit ovat, mutta harvemmin haluan näyttää ihan papukaijalta, vaikka ei kai se niin vaarallista olisi, vaikka Pula-ahon rouvaa esittäisinkin.  Ehkä kaikista vähimmälle käytölle jäänyt (itse asiassa ei koskaan) on oikean alanurkan likaisen harmahtavan ruskea sävy. En ole vielä keksinyt meikkilookkia, johon sen saisin kohtuudella yhdistettyä, mutta nyt luovuutta peliin, niin eiköhän ala löytyä nerokas ratkaisu sillekin. Pigmentti Del Mar Vol. II:ssa on onneksi (no, huh) melko heikko tai nätimmin ilmaistuna ei parhaimmasta päästä, niinpä ihan hirveitä ukulin silmiä ei ole tiedossa. Helpotus itselle ja kanssaihmisille.

Wet n Wild Color Icon poskipuna, sävy Heather Silk
Artdeco poskipuna, sävy 850 ja luomiväri, sävy 95A (luultavasti)

Kanervasilkki ja pelkät numerot
Nyt sitten poskipunaosaston helmet. Wet n Wildin poskipunan sävy on erittäin huomiota herättävän kirkas, hieman ehkä vadelmaan  taittava, ehkä. Olen huono kuvailemaan sävyjä, mutta kuten näkyy varsin kirkas väri on kyseessä. Luomivärin pigmentti on tyrmäävän voimakas. Annostelussa täytyykin olla erityisen varovainen, muuten käy niin, että Petteri Punakuonon nenu jää kakkoseksi valon tuomisessa pimeään. Rohkeana likkana otan WnWn:kin luomivärin käsittelyyn ja ihan heittämällä on pannukin kohta näkyvissä. Ai, epäilettekö?

Artdecon vaaleanpunaista poskipunaa ei ole kovin paljon tullut käytettyä, koska vaaleanpunainen sävy poskilla ei ole suosikkejani. Mutta, kun on sellainen tullut hankittua kokoelmaan, niin täytyyhän sitä käyttääkin, eikä vaan säilyttää. Artdecon luomiväriä olen käyttänyt joskus sisänurkassa ja siihen se sopii oikein hyvin, jos lookkiin muuten istuu. Yritän tehokäyttää sitäkin samalla, kun on tuossa kätevästi hollilla. Artdeco on hyvä meikkimerkki ja ansaitsee päästä varjoista valoon minun meikkimaailmassani.

Nyx Butter Lisptick, sävy Licorice

Ei jäädä nyt tuleen makaamaan,
vaan mennään reippaasti eteenpäin.
Ostin Nyxin huulipunan kolmen huulipunan setissä ja Licorice on ainoa, jota olen jonkin verran käyttänyt, vaikka se aika shokeeraavan tumma onkin. Kaksi muuta sävyä (Pops ja Big Cherry) odottavat vielä pääsyä ihmisten ilmoille. Täytyy kuitenkin ensin saada ne edes ulos pahvipakkauksestaan. Licorice on selvästi syksy- ja talvisävy, joten nyt on otollinen aika ryhtyä sitä käyttämään oikein olan takaa.

Ans' kattoo miten mun käy!


torstai 13. lokakuuta 2016

Iik Inglot!

Puolassa asuva poikani kävi elokuussa kesälomalla kotimaassa. Pyysin häntä tuomaan minulle parit Inglotin luomivärit, kun en itse viimeksi Puolan reissulla niitä muistanut hankkia, eikä minulla ole entuudestaan yhtään Inglotin tuotetta. Möhläsin Puolan shoppailukierroksella pahemman kerran, kun unohdin olevani Inglotin kotimaassa. Miten sellainen on edes mahdollista?

Puolassa Inglotin tuotteet maksavat puolet Suomen hinnoista, mikäli olen Suomen hintatasosta yhtään perillä. Olen jatkossa huolellisempi ja keskitän puolalaisten ostosten hankinnan niiden syntysijoille jo hintatasonkin takia.

Poikahan toi toivomani luomivärinapit, mutta ei sitten tullut ostaneeksi palettia, koska meikkiesineistö ei  ole itsestään selvää edes kaikille naisille saatika nuorille miehille. Kävin ostamassa paletin Inglotin Helsingin Kluuvin myymälästä.

Kolme luomivärinappia maksoivat Puolassa yhteensä 45 zlotya, mikä on noin 10 euroa. Kolmen napin paletti maksoi hieman yli 11 euroa Kluuvin myymälässä. Paletti on erittäin jämäkkä ja magneettikansi melkoisen napakka. Kyllä pysyy kiinni. Ei horju, ei heilu.
  • 372 matta vihreä
  • 450 viininpunainen (tai burgundinpunainen)
  • 327 matta tummanruskea
Inglotin systeemi on siitä hankala, että sävyt on numeroita, ei nimiöity. Sävyjä on valtavasti, joten numeroilla pelaaminen on varmaankin yksinkertaisempaa kuin keksiä kaikille jokin yksiköllinen nimi. Valitsin tarkoituksella vahvoja värejä. Kirkas mattavihreä houkutteli erityisesti. Minua kiinnostaa tällä hetkellä erilaisten vahvojen värien ja erityisesti mattavärien  yhdisteleminen. Olen katsellut viime aikoina paljon YouTubesta JKissaMakeupin videoita. Ihailen hänen omaperäisiä ja rohkeita silmämeikkilookkejaan, joissa värisävyjä yhdistellään persoonallisesti täysin out of the box. JKissaMakeupin kanava löytyy tästä linkistä. Käyhän tutustumassa.

Nyt on oivallinen hetki peruuttaa myös Nyxin Ful Throttle Color Riotin luokse ja todeta, että kannatti sekin hommata! Color Riot sopii kuin nakutettu uuteen luomivärifilosofiaani.

Luomivärien tekstuuri tuntuu swatchatessa himpun verran  jauhoiselta ja kaikista eniten juuri vihreä väri, harmin paikka. Pigmentti on kaikissa melko hyvä. Sen mitä olen ehtinyt käyttää, punainen on kyllä paras näistä. Sävy on juuri syksyyn sopiva, intensiivinen ja vahva.

Minusta kirkkaat värit pakostakin kutsuvat leikkiin ja hullutteluunkin. Nykyisin minusta on oikein mukava käyttää kirkkaita ja vahvoja värejä. Toisin oli ennen. Täytyy varmaan joskus kirjoittaa meikkaushistoriikkini. Vaaleansininen helmiäisluomiväri ja muuta pelottavaa.


Oletko tutustunut Inglotin luomiväreihin tai merkin muihin meikkeihin?


maanantai 10. lokakuuta 2016

Pixi Nourishing Sleep Mask

Yönaamiot ovat minulle melko uusi juttu. Koska olen nykyisin  erittäin kokeilunhaluinen kosmetiikan suhteen, päätin ottaa yönaamioitakin kokeiluun. Tein  joskus alkukesästä tilauksen Eleven.fi-verkkokauppaan, josta tilasin Pixin heleyttävän puuterin (juttu tässä) ohella Pixi Nourishing Sleep Maskin. Olen käyttänyt Lumenen Bright Now Vitamin C Sleeping Creamiä, mikä ajatukseltaan vastaa yönaamiota. Itseasiassa en juurikaan huomannut eroja Pixin ja Lumenen tuotteiden välillä, mutta keskityn nyt vain Pixin yönaamioon. Kyseessä ei ole varsinaisesti naamio -naamio, siis sellainen jota pidetään aikansa ja sitten pyyhitään tai huuhdotaan pois. Tämän varmaan kaikki tietävätkin. Yönaamio on jonkinlainen vähän tehokkaampi seerumi.

Eleven.fi-sivulta kopioitu tuotekuvaus:
"Pixi Nursing Sleep Mask on ravitseva yönaamio, jonka ylellinen koostumus hoitaa ihoa nukkuessasi. Naamio sisältää runsaasti hedelmistä ja kukista peräisin olevia öljyjä sekä tehokkaasti kosteuttavaa hyaluronihappoa."

Yönaamion ainesosat ovat juuri niitä, jotka vetoavat minuun. Hyaluronihappo etunenässä, vaikka täytyy kyllä myöntää, että vähän on tulossa kyllästymispisteen kaltaista siihen suuntaan. Hyaluronihapon perässä  minua on kuitenkin viety kuin litran mittaa jo aika kauan . Hyaluronihapon lisäksi jojobaöljy on hyvä ainesosa ja olen käyttänyt sitä ihan yksikseenkin.


Pixin yönaamio on koostumukseltaan paksuhkoa voidetta, eikä se juurikaan tuoksu miltään, mikä yllätti minut. Olisin odottanut jotain mietoa hempeää tuoksua, kun tuubikin on tuollainen söpö, mutta ehkäpä hajusteettomuus on ihan passeli ominaisuus yönaamiolle.
Tuubi on päässyt kovassa käytössä vähän kulahtamaan.



 Naamio levittyy iholle helposti ja jättää jonkin asteisen päällyskerroksen, vaikka levitän voidetta normaalia ohuemman kerroksen verrattu tavalliseen yövoiteeseen. Naamio imeytyy hyvin yön aikana, eikä jätä mitään klähmäistä tunnetta. Mielestäni Pixin yönaamio on aika keskiverto tuote. Toivoin, että olisin aivan lääpälläni siihen, mutta niin ei käynyt. Ei naamiossa silti ole mitään moitittavaa. En ole havainnut silmämääräisesti mitään vaikutuksia, mutta ainahan voi toivoa, että pitkässä juoksussa jotain hyvää ilmenisi. Ihotuntuma ainakin on ihan kiva ja naamio muutenkin laadukkaan oloinen.

Ainetta tuubissa on vähänlaisesti, vain 30 ml. Se on minun kulutustottumuksillani aika hupaa tavaraa ja loppuu alta aikayksikön, vaikka käytän Pixin naamiota vain kerta pari viikossa.
Pixin yönaamio maksoi 27,70 euroa, mikä on minusta aika korkea hinta pikkutuubille. Tuote on valmistettu Koreassa.

Onko sinulla kokemuksia Pixin tuotteista?


torstai 6. lokakuuta 2016

Luottopeiteaineet


Uskoisin, että useimpia haittaa  tummat silmänaluset ainakin esteettisessä mielessä. Näytän naturellina aivan kammottavalta tummine silmänalusineni. Lisäksi kasvoistani löytyy punaisia läikkäalueita ja muuta kaiketi ihan normaalia ja vaaratonta värimuutosta. Käytän tummille silmänalusille  L.A. Girl Pro Conceal peiteainetta sävyssä Classic Ivory, joka on hieman punaiseen taittava,  joten ajaa asiansa vallan mainiosti. Käytän silmänalusille myös Elfin silmänalusille varta vasten tarkoitettua primeria, josta kirjoitin tässä. Elfin primeri ja L.A. Girlin peiteaine ovat paras kombo, mitä olen löytänyt.



Välillä käytän Maybellinen Fit Me -peiteainetta sävyssä 10, mikä on osoittautunut hyväksi kakkoseksi. Sekä L.A. Girlin että Maybellinen peiteaineet levittyvät todella vaivattomasti ja peittävät tummat silmänaluset lähes näkymättömiin. Olen likipitäen innoissani näistä peiteaineista!

Vanhemmalla iällä on myös couperosaa tullut enemmän. Punoitus poskenseudulla ja  ikävän näköiset katkenneet verisuonet eivät paljon naurata. Inhokeista suurempi eli katkenneet verisuonet ovat onneksi vielä melko pienellä alueella, lähinnä nenänpielissä, mutta olen satavarma, että niiden esiintymisalue sen kun laajenee.

Maybelline vasemmalla ja
L.A. Girlit keskellä ja oikealla

Olen kokeillut punaisuutta peittämään kaikenlaisia vihreitä peiteaineita, mutta enimmäkseen huonolla menestyksellä.  Olen käyttänyt L.A. Girl Green Corrector peiteainetta jo jonkin aikaa, ja se tuntuu ainakin tähän mennessä toimivan aika hyvin. Tekstuuri on melko paksua,  mutta levittyy nätisti vähällä vaivalla. Peiteaine on äärettömän riittoisaa, siis ihan  kirjaimellisesti. Pieni tippa riittää peittämään laajankin alueen,  vaikka koko nassun. Kyllä vaan.  Peiteaineen päälle levitän meikkivoiteen ja muut tykötarpeet. Primeri tietysti pohjimmaisena. Näillä eväillä punoitus pysyy osimoilleen kuta kuinkin hyvin poissa näköpiiristä.

Annostelusysteemit
vähän vaihtelevat:
Maybellinellä perinteinen aplikaattori,
L.A. Girlillä sutimainen annostelija
(tykkään siitä).

Näppylöitä tai epäpuhtauksia ei kasvoihini juurikaan enää ilmaannu, mutta jos jotain pitää saada piiloon, käytän siihen Rimmelin Lasting Finish -peiteainetta, jonka peitto-ominaisuus on loistava.

L.A. Girlin tuotteet ostin Pastel Beauty -verkkokaupasta ja ne maksoivat muistaakseni kuuden euron paikkeilla. Maybellinen peiteaineen ostin jostain tarjouksesta. Hinta on jäänyt unholaan.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Aikansa eläneet - syyskuu

Odotatte varmaan jo into piukeena tietoa siitä, mitä kosmetiikkaa meikälikka on kuluttanut syyskuussa? Tässä ne tulee. Pidä huivistas kii!

Ja kuvien surkeuskerroin on ylittämätön. Taas. Anteeksi.

Kasvotuotteet


Luokkakuva

Dermosil Energy Facial Cream (50 ml)

Dermosilin energiavoide on perustavallista kasvovoidetta. Energiasta ei havaintoja.

Erisan suojaava kasvovoide (75 ml)

Käytin Erisanin kasvovoidetta jonkin aikaa päivävoiteena, mutta sitten kyllästyin ja siirsin sen jalkavoiteeksi. Kasvovoiteena hyvä perustuote, kosteutti kivasti, levittyi mukavasti ja oli kaikin puolin normit täyttävä. Rupesin kuitenkin kaipaamaan jotain himpun verran ylellisempää voidetta, vaikka olenkin aika vaatimaton ja arkinen tyyppi. Kasvovoiteita on maailma täynnä ja minullakin jonossa joitakuita. Next!

Himalaya Herbals Revitalising Night Cream (50 ml)

Olen käyttänyt joitakin HH:n kasvotuotteita ja ne ovat olleet melko hyviä, mutta Revitalizing Night Cream ei ollut edes melko. En pitänyt siitä ollenkaan. Koostumus oli todella vesimäistä ja luirua ollakseen yövoidetta. En tuntenut mitään "elvyttävyyttä", päinvastoin, voide oli varsin nuhjaannuttava ja kyllästyttävä, niinpä tehokäytin sen sutjakkaasti alta pois. En osta toiste, vaikka mikä olis.

The Body Shop Vitamin E Eyes Cube

The Body Shopin silmänympäryskuutio oli kiva. Tykkäsin kovasti, koska se tuntui hyvältä ja pakkausmuoto oli mukavan erilainen. Saatan ostaa uudestaan.

Mizon Hyaluronic Acid (50 ml)

Mizonin seerumin (tässä arvio) vauvanvaaleansinistä putelia tulee melkein ikävä, mutta kestän kyllä jäähyväiset, koska on erittäin monia muita seerumeita, joita hinkuan kokeilla. Bye bye baby, baby good bye.

Bevita hoitava ja suojaava voide (20 g)

Käytän Bevitan voidetta silmien liikkuvalle luomelle kosteuttamaan ihoa. Bevita on sopivan paksua ja täyteläistä, sekä hyvin levittyvää ja imeytyvää. Se ei jää iholle oleskelemaan, joten sitä voi hyvin vetäistä ihan kunnolla luomille meikin alle.

Evoluderm jojobaöljy (100 ml)

Tykkäsin Evoludermin jojobaöljystä kovasti. Käytin sitä melkein joka ilta noin puoli vuotta ja hyvin handlasi hommansa. Öljy tuntui  ravitsevalta ja teki ihon pehmoiseksi niin kuin pitääkin. Voitelin öljyllä myös kädet ja kyllä teki hyvää. Ostin putelin Kaubamajasta muutamalla eurolla. Ostan todennäköisesti joskus uudestaan, kunhan saan muita varastossa seisovia öljyjä käytettyä (sama vanha stoori).

Cien Rich Moisturising Cream with Olive Oil (75 ml)

Cienin oliivivoide on ihana. Ihastuin siihen melkein välittömästi. Miten voikin niinkin ällöttävää ainetta kuin oliiviöljyä sisältävä voide ja vielä erittäin halpa sellainen (alle 3 euroa) olla näin hyvä? Voide on ihanan täyteläistä, kermaista ja pehmoista. Onneksi olin (jälleen kerran) kaukaa viisas ja ostin kolme tuubia kerralla, kun ei Liiterin porukka näitä kuitenkaan enää tiskilleen pistä.

Ziaja naturalny oliwkowy odzywczy krem pod oczy i na powieki

Ziajan oliivisarjan silmänympärysvoide on taas Puolan tuliaisia. Se on peräti luonnonmukainen tai jotain naturalnya kuitenkin. Katin kontit. Ei ole luonto ollut lähelläkään, kun tätä silmänympärysvoidetta on tehty. Käytin tämänkin otuksen jalkavoiteena. Jalkoihin saa uppoamaan näemmä mitä vaan.

Rainbow puhdistusgeeli (150 ml)

Tykkään eniten voide- ja geelimäisistä puhdistusaineista, niinpä ajattelin testata Rainbown todella edullista puhdistusgeeliä. Jotkut edulliset puhdistustuotteet ovat  melko hyviä ja kun olen tällainen halpisrohmu, niin ajattelin mikä jotta ettei Rainbowkin voisi olla ihan laatuunkäypää.  Käytin sitä muutaman kerran illalla kakkosvaiheen puhdistajana. Harmillista, mutta Rainbow oli selkeästi pettymys. Putsari oli kuivattava ja ihotuntuma oli kiristävä, ja kukapa sellaisesta tykkäisi. Siirsin Rainbown suihkusaippuaksi.

Lumenen Soft Touch Hydrating Cleaser (150 ml) ja Hydrating Toner (150 ml)

Lumenen Soft Touch -sarjan puhdistusvoide ja kasvovesi ovat lemppareitani. Tämä pariskunta löytyy aina varastostani (siis käytän niitä myös, en seisota varastossa). Soft Touchilla saa kasvot todella putipuhtaiksi ja pehmoisiksi.

Simple Kind to Skin Cleansing Facial Wipes

Simplen meikinpoistoliinat ovat melko hyviä. Ennakko-odotukset eivät ihan täyttyneet.

Cien Sensitive Facial Wipes

Cienin meikinpoistoliinat ovat ihan tavanomaisia perusmeikinpoistoliinoja. (Puuttuu kuvasta)

Cien Eye Make-up Remover (150 ml)

Suosikki. Ainokainen. Silmäterä.

Hiustuotteet


Herbina MarjaSpa kosteuttava tehohoito (150 ml)

Herbinan hoitsikka on niin-niin perustavallinen kuin olla ja voi. Se hoiti hommansa tyydyttävästi, enkä enempää odottanutkaan. Luvattu teho-ominaisuus loisti poissaolollaan.

XZ Leave in Balsam Hoitovoide Energisoiva Hedelmä (100 ml)

ZX:n hoitovoide on tarkoitettu käsitellyille hiuksille. Minusta varsin hyvä tuote omassa sarjassaan. Hiukset tulevat pehmoisiksi ja ravituiksi. Ostin jo toisenkin, niinpä punnittu arvioni on enemmän myönteinen kuin kielteinen.

Goldwell Dualsenses Curly Twist (näyte)

Sain Goldwellin kiharalle tukalle tarkoitetun hoitoainenäytteen kampaajaltani. Olen hirveän pihi myös tukkatuotteiden kanssa, minkä vuoksi on mukava saada kunnollisen kokoisia näytteitä (niitä kertyy aika paljon loppujen lopuksi, kun käyn vähintään kerran kuukaudessa kampaajalla; olen ällistyttävän epäjohdonmukainen. Tiedän). Hoitoaine oli todellakin luonnontaipuisalle/-kiharalle tukalleni passeli. Tykkäsin.

Käsivoiteet ja muuta


Purnukat pötköllään

Nivea Creme (75 ml)

Käytän perusniveaa kynsinauhavoiteena. Voitelen sillä kynsinauhat aina iltaisin ja sen päälle Nivea Soft käsivoidetta, ja räpylät on kaikin puolin suojattu yöksi. Hyvää peruskamaa, jota käytän jatkuvasti. Enkä aio lopettaa.

Cien Hand Lotion Asian Cherry Blossom (30 ml)

Soma pikkutuubi ihan käypästä käsivoidetta. Kompaktin kokonsa vuoksi kulki hyvin mukana käsilaukussa. Siis käsilaukkukäsivoide.

Natusan 24 hour Moisture Hand Cream (100 ml)

Natusania oli tällä kertaa työpöytäkäsivoiteenani. Ihan ookoo.

Rexona Invisible Black and White Diamond Antiperspirantti

Rexonan antiperspirantti on tavallinen perushyvä tuote.

Wellness Dusch suihkusaippua (500 ml), Berry

Wellnessin suihkusaippua on yhden euron halpislöytöjä Tokmannilta. Näitä olen käyttänyt useita, mutta nyt saa riittää. Aika  mitäänsanomaton tuote, mutta mitäpä muuta voisi odottakaan. Sitä saa mitä tilaa.

Meikit


Maybelline Lash Sensational Lash Multiplying Mascara
Erinomainen  ripsiväri. Massa on parahultaisen notkeaa ja mukavasti levittyvää. Tekee jopa minun ripseni kivan näköisiksi. Ostan varmasti lisää, jahka saan ripsivärivarastojani hieman supistettua.

Nyx Matte Finish Setting Spray (60 ml)

En oikein tiedä tarvitsenko lainkaan mitään setting spraytä. Silti käytän niitä. Joo-o. Nyxin mattaa pintaa lupaava setting spray on...on...tuota... ja...myös...niin...no...semmonen. Tyhjentävä arvioni.

Mustia silmänrajauskyniä

Käytän etupäässä mustia silmänrajauskyniä, mutta nyt olen laajentanut perspektiiviäni muihinkin väreihin. Silti aika monta mustaa silmänrajauskynää on tullut käytettyä suunnilleen nysäksi saakka. Heitän nyt roskiin muutaman hyvin ja jonkun vähemmän hyvin palvelleen kynän. Laitan arviot asteikolla 1-5: Dermosil (2), Absolute New York (3), Benecos (3), H&M (4) ja Korres (5).

En säilytä, enkä kirjaa ylös näytteitä, sheet maskeja, enkä muuta sälää. Ne lentää kaaressa roskiin heti käytön jälkeen. Paitsi, jos kohdalle osuu jokin aivan huippujuttu.


Kuukauden päästä sitten taas näissä merkeissä!