maanantai 26. syyskuuta 2016

Catricen meikkejä

Riian matkalla iskin näppini myös Catricen meikkeihin. Olen lukenut aika paljon hyviä arvioita Catricen meikeistä. Myös YouTubessa Catricesta on aika ajoin myönteisiä mainintoja. Catrice on edullinen meikkimerkki ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, sillä on jokin kytkös Essenceen. Korjatkaa, jos olen metikössä. Ostin Catricen meikit Drogas -nimisestä kempparista. Hinnat olivat siinä 2-5 euron välillä. Siis aivan sikahalpaa!

En mahtanut itselleni  mitään, vaan sorruin taas luomiväreihin. Koin, että edessäni oli likipitäen maailmankaikkeuden ainoa mahdollisuuteni ylipäätään saada Catricen meikkejä* ja varsinkin kivoja pikkuluomivärejä. Jollen käytä tilaisuutta hyväkseni, toista en saa. Näin asian itselleni perustelin ja minusta argumenttini oli  oikein uskottava ja pätevä. Ettekö olekin samaa mieltä?

Tällaiset meikkijuttuset ostin:

Multi Matt Blush, sävy 020 Lavender

Prime and Fine Professional Contouring Palette, sävy 020 Warm Harmony

Matta luomivärinappeja, sävyt 970 Peachahontas, 920 Game of Stones ja 090 Bring Me Frosted Cake (kivat nimet)

Catricen meikit on pakattu aika tukeviin ja laadukkaan tuntuisiin paleteihin  ollakseen todella edullinen merkki.  Muutenkin ulkoasu on koruttoman elegantti.

Puolivahingossa tuli valittua
toisiinsa hyvin stemmaavat värisävyt.
No okei, ihan vahingossa meni tarkoituksella.

En ole ehtinyt vielä näitä kavereita  juurikaan (=ollenkaan) hiplailemaan, mutta sen mitä swatchasin  myymälässä ainakin pigmenttiä on ihan kivasti.  Palan halusta päästä käyttämään niitä  ihan oikeasti! 

*Kuinka väärässä olinkaan. Sittemmin on kantautunut ilosanoma, että Catricea tulee  myyntiin tai on jo tullut muutamaan Citymarkettiin. Hallelujah! Toivottavasti niitä saa kohta laajemminkin. Citymarket on kunnostautunut meikkirintamalla ja tuonut tänne takapajulaan jokaisen maija ja matti meikäläisen ulottuville uusia merkkejä; Kardashian Beauty, Sleek, Lavera (ihonhoitoa myös, eikä nyt ihan upouutta täällä, mutta kuitenkin), Catrice (ja Essence Tokmannin perässä) ja hei, mitä seuraavaksi? Villi veikkauksenne?


10 kommenttia:

  1. Toi peachahontas näyttää niin kivalta, että voisin ajatella käyttäväni sitä luomivärin sijaan poskipunana. :)

    VastaaPoista
  2. Mä en ole vielä törmännyt Suomessa Catriceen, eikä mulla muutenkaan ole pahemmin kokemusta merkin tuotteista. Mulla on Catricelta ainoastaan yksi huultenrajauskynä ja se on ihan huippu. Aion kyllä testata muitakin meikkejä jos ne kuuluvat paikallisten kauppojen valikoimiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itsekään Catricen meikkejä vielä Suomessa päässyt ostamaan, kun ei ole osunut kohdalle sellaista CM:a, jossa niitä myydään. Onneksi näin, voisi muuten käydä köpelösti;)

      Poista
  3. Catrice ja Essence ovat tosiaan saman valmistajan merkkejä, joten sen takia olikin oletettavaa, että myös Catrice saapuu Suomeen :)

    VastaaPoista
  4. Ihania ovat.
    Takuuvarmasti karkaisi mopo lepikkoon noilla markkinoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kuule arvaa vaan, oli siinä suitsissa pitelemistä;)

      Poista
  5. Varmaan lähiaikoina saatan mennä näitä Citymarkettiin tutkailemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän toistaiseksi hillitä itseni ja kiertää kaukaa Citymarketit, mikä ei ole kovin vaikeata edes, koska lähin CM, jossa Catricea myydään on melko kaukana meiltä. Jos on olisi ihan omilla hoodeilla, voisi olla vähän vaikeampi homma;)

      Poista

Kiitos palautteesta ja kommenteista!